Tänään olen…

…syönyt (ensi)aamupalaksi rivin suklaata ja juonut kolme kupillista kahvia.

…imettänyt, imettänyt ja imettänyt ja googlettanut ”vauva kolme viikkoa tiheän imun kausi”.

…antanut taas esikoiselle lounaaksi jonkun toisen äidin tekemiä einesporkkanalättyjä ja raejuustoa.

…jäänyt hiuksistani kiinni pyykinkuivaustelineeseen.

…haaveillut, että voisin vain koko ajan juoda kahvia ja syödä suklaata.

…nukuttanut esikoisen yllättävän helposti päiväunille laulamalla Sinistä unta ja silittämällä tytön pyynnöstä tämän oikeaa pohjetta (koko nukutustouhuun meni vain viisi minuuttia kiukkukohtauksineen kaikkineen! Jee!).

…ollut huuli pyöreänä, kun mies kertoi, että tytön kumpparit ovat jääneet tälle jo pieniksi.

…kantanut kitiseväistä vauvaa ympäri asuntoamme ja laulanut itse keksimääni tuutulaulua.

…katsonut huonon omantunnon soimatessa, miten mies kasaa olkkarissa niin sanottua koliikkikeinua. 

Koliikkikeinusta lisää myöhemmin, sitten kun (ehkä, toivottavasti) olen päässyt eroon siitä tunteesta, että olen myynyt sieluni ja lastenkin sielut paholaiselle ja sabotoinut vauvani motorisen kehityksen ennen kuin se on kunnolla edes alkanutkaan.

P.s. Vaikka puhunkin koliikkikeinusta, vauvallamme ei ainakaan vielä vaikuttaisi olevan koliikkia vaan ihan ”tavallisia” vääntöjä. Mutta eivät nekään tietenkään kivalta tunnu, eivät vauvan mielestä, eivätkä meidän muidenkaan mielestä.