Teippirullanhaukkujaiset (ja muuta jännää)
Eilen oli jännä päivä.
Ensin saimme jännittää, että riittääkö komerosta löytynyt lastenlahjapaperi siskonpojan synttärilahjoihin. Paperirulla alkoi kääriytymään lupaavasti auki ja ilmapallokuvioista paperia riitti komeasti ensimmäiseen lahjaan…ja sitten se loppui. Kauppareissuhan siitä tuli.
Sen jälkeen minä jännitin, että miten käy kotimme ainoalle teippirullalle, joka mieheni puheista päätellen tuntui olevan toimimattomin asia tässä maailmassa sitten Danske Bankin verkkopankkisovelluksen. Teippi sai osakseen kovaa arvostelua kaikissa teipille tärkeissä kategorioissa eli revittävyydessä, tarttuvuudessa ja pysyvyydessä. ”Tänään pidetään tämän teippirullan haukkumailta”, mieheni ilmoitti paketointipuuhiensa keskeltä. Hih – näin heti mielessäni meidät tylyttämässä ankarasti teippirullaa: ”Sä oot niin surkea, susta ei oo mihinkään, mikä sä oikein luulet olevas? Ooksä jostain Tiimarista häh?”
(Mieheni on muuten tämän perheen armoitettu lahjankäärijä. Hänen paketoimiensa lahjojen täydellistä ulkomuotoa kadehtisi jopa Harrodsin paketointiosaston ylipäällikkö Mr. Gift Wrap. Jos minä joudun paketoimaan lahjat, niistä tulee epämääräisiä teippimyttyjä, joista jokin kulma on aina varmasti auki sisällön paljastaen.)
Mieheni tyyli:
Oma tyylini:
Kun lahjat huonosta teipistä huolimatta olivat täydellisen kauniisti paketoitu, rupesimme jännittämään, että nukahtaako koko viikon lähes minuuttiaikataululla höyhensaarille lähtenyt vauvamme normaalisti toisille päiväunilleen niin että ehtisimme ajoissa lähtemään syntymäpäiväjuhliin. Vauva jäi lupaavasti makaamaan pinnasänkyyn tutti suussa ja unipupu poskea vasten. Huh, nukahtaa, ehdimme miettimään, kunnes vauvan kasvoille välähti jee-huijaukseni-onnistui! -ilme. Hän nousi nojailemaan sängynlaitaa vasten ja katsoi minua ja miestäni kuin olisimme koekaniineja hänen sosiologisessa ihmiskokeessaan. Mites meinaatte saada mut nukkumaan? leijui ajatuskuplassa vauvan pään päällä. Autoonnukuttamisreissuhan siitä tuli, ja loppujen lopuksi olimme just sopivaan aikaan perillä.
Syntymäpäiväjuhlillakin oli jännitystä: kaksivuotiasta kummityttöäni jännitti, milloin hän saa kakkua, saako hän varmasti kakkua, nytkö hän saa kakkua ja saavatko kaikki kakkua. Yksivuotiasta sankaria ei juurikaan jännittänyt, hän oli tavalliseen tapaansa tyynen rauhallinen. Meidän kohta yksivuotiasta vauvaamme jännitti hiukan muut vieraat ja se, että katoaako äiti näköpiiristä. Ei kadonnut.
Pikkuisen jännitettiin myös Suomen jääkiekkopeliä ja Euroviisuja. Ei niistä sen enempää. Tai no, sen voin kertoa, että aiemmin keväällä varattu Tukholman-reissu kesäkuun alussa intresserar inte så mycket just nu.