TGIF

Oli ihan pakko laittaa tuo akronyymi otsikoksi, kun kolmen vuoden kotona olemisen jälkeen voin taas rehvakkaana todeta, että työviikko takana, vapaa viikonloppu edessä!

Olen jotenkin niin pyörällä päästäni uudesta työläisen statuksestani, että en taida saada aikaiseksi kuin muutaman hajanaisen ajatuksen näiltä kolmelta päivältä, jolloin olen töissä ollut:

Onpas ollut outoa ajastaa herätyskelloon hälytys! (Jopa niin outoa, että minun oli pakko testata ensimmäistä työpäivää edeltävänä iltana, että toimiiko uuden Samsungini herätyskello varmasti.) No, toistaiseksi puoli kuudeksi asetettua herätystä ei ole tarvittu vielä kertaakaan, kiitos aamuviideltä pinnasängystään huikkivan nahkavekkarin.

Pyörässäni on jotain pahasti vialla. Se ei kulje lainkaan niin näpsäkän oloisesti kuin muiden työmatkapyöräilijöiden, jotka suihkivat ohitseni oikealta ja vasemmalta. Siinä vaiheessa, kun ensimmäinen rollaattorimummo potkuttelee ohitseni jokirannassa niin luovun koko pyörästä. (Lihasvoimassani tai hapenottokyvyssäni ei tietenkään ole mitään vikaa.)

Onnea on työpaikka, jossa on panostettu perehdytykseen, jossa työkaverit ovat mukavia, jossa on myönteinen ilmapiiri ja jossa riittää kahvia.

Suurin onni on kuitenkin oma perhe. Vaikka ikävä kuristaa kurkussa jo lähdön hetkellä ja vaikka olen ollut joka päivä vähällä purskahtaa itkuun kotiin palatessani ja lapsia rutistaessani niin kaikki on kuitenkin sujunut hyvin. On mahtavaa olla se, joka palaa kotiin!

Ihanaa viikonloppua kaikille!