Tikahtumisvaara stand upissa

Kahvia, kiitos!

Olin viime lauantaina Klubilla Stand Up, Turku! -keikalla ja nyt viimeinkin nauru on sen verran laantunut, että pystyn tapahtumasta hiukan kirjoittamaankin.

Paras stand up -keikka ikinä

Siis ikinä koskaan!

Neljästä illan aikana esiintyneistä koomikoista olin nähnyt Mika Eirtovaaran, Teemu Vesterisen ja Tommi Mujusen aiemminkin. Heistä jokainen veti hyvän shown ja varsinkin Eirtovaara oli tosi hauska. Mutta ehdottomasti hauskin oli kuitenkin Sami Hedberg, jota en ollut ennen livenä nähnyt. Meinasin ihan oikeasti tikahtua nauruun! Nauroin niin, että välillä oli oikeastikin vaikea hengittää ja olin tippua tuolilta. Nauramiseni oli varmaan kuin villin hevosen hirnuntaa, mutta oi että, miten tekikään hyvää hohottaa niin antaumuksella.

Ja voitteko kuvitella millaisille jutuille nauroin eniten? Kun Hedberg esitti, miten yritetään päästä pois taskuparkista Helsingissä. Ja kun hän imitoi jäkälää pureskelevaa poroa.

Huhhuh. Stand upin pitäisi olla pakollista, niin hyvää se tekee ihmiselle. Myös se tekee hyvää, että pääsee hyvässä seurassa ulos ihan aikuisten kesken. Minä, mieheni, pikkusiskoni ja hänen miehensä - nelikko, joka menneinä vuosina on seikkaillut yhdessä (ainakin) festareilla, mökeillä, pubeissa, ruotsinlaivoilla, kahviloissa, baareissa, lentokoneissa, ravintoloissa, hotelleissa, kalsarikänni-illoissa, lautapeli-illoissa, tupareissa, pikkujouluissa, synttäreillä, jääkiekko-otteluissa ja elokuvissa. Oli nostalgista olla pitkästä aikaa nelistään jossain muuallakin kuin lasten lelulaatikoiden keskellä. Myös se oli nostalgista, että en ollut ehtinyt olla Klubilla minuuttiakaan ennen kuin kenkäni olivat siideristä tai muusta lattialle läiskyneestä nesteestä tahmeat. Nostalgisen ärsyttävää oli sekin, että vessakopista oli vessapaperi loppu ennen kuin ilta oli kunnolla edes pyörähtänyt käyntiin.

Nyt toivun viikonlopun univelasta, sillä vaikka emme lauantaina kovinkaan myöhälle riekkuneetkaan, pyörin melkein aamuviiteen sängyssä ennen kuin sain unta. Aivoni eivät kai osanneet palautua kaikesta siitä nauramisesta mutta kyllä nekin vakavoituivat aamuseitsemältä, kun taapero heräsi ja unimittariini oli kertynyt vain kaksi tuntia unta. Univelan lisäksi pyrin eroon alkavasta flunssasta ja yritän saada jotain aikaiseksi opiskelurintamalla. Oman haasteensa tähän tuo se, että haimme tänään Anttilasta seitsemännen kauden Ensisilmäyksellä-sarjasta. Että voipi olla, että ihan tässä pariin päivään ei mitään uusia esseitä synny.

Kommentoi