Vähemmän tonttu, enemmän karahka
Yritin muutama päivä sitten selittää miehelleni, millaista joulua haluaisin viettää. Semmonen niinku vähemmän tonttu ja enemmän oksankarahka, niinku semmonen idyllinen harmoninen vähäeleinen joulu. Ettei heti hyppäis silmille kaikki ne krääsät ja tontut vaan ois niinku häivähdys vaan, että tietäis kyllä, että on joulu, mut ois just joku oksa haettu metsästä ja vähän jotain vihreää ja tiiäksä? Tiiäksä yhtään mistä mä puhun? Mies oli kuulemma tiennyt alusta alkaen, mutta antoi piruuttaan minun selventää ja selventää ajatuksiani, kunnes olin itse se käppyräinen karahka, jossa oli joulun sijaan häivähdys turhautumista.
Turhautuneelta vaikutti esikoinenkin tovi sitten pyöriessään dramaattisena ympäri kämppää julistamassa, että täällä tarvitaan lisää tonttuja! Paljon enemmän joulukoristeita, lastenhuoneeseen ja olkkariin ja joka paikkaan…ja täällä tarvitaan joulun tuoksua! Nyt täällä tuoksuu kylmältä.
Yrittäessäni asetella lipaston päälle posliinisia tonttutyttöjä ja -poikia harkittuun asetelmaan, esikoinen käy hivuttamassa kaikki koristeet kiehnäämään kyljetysten niin että lopputulos näyttää siltä kuin koko Korvatunturi olisi yritetty ujuttaa yhteen muutaman neliösentin rykelmään.
Tavallaan on itsensä kiusaamista haaveilla vähäeleisestä joulusta (tai vähäeleisestä mistään) lapsiperheessä. Lapset tuntuvat rakastavan sälää, siispä tälläkin hetkellä ex-lipastomme, nykyinen henkilökohtainen korvatunturimme, kantaa yllään piparkakku-ukkojen, pukkien ja tonttujen lisäksi Rainbow Dashin, jota esikoinen muuten tahattoman koomisesti kutsuu rainbow assiksi, ja Tähkäpääksi nimetyn nuken, joka ironista kyllä on kalju. (Lisäksi vähintään sata muuta esinettä kaukosäätimistä aurinkolaseihin. KonMari 0 – sälä 10.)
Joku muu hakee täksikin jouluksi metsästä sen kauniin oksan, joka henkii juuri oikeanlaista joulutunnelmaa, meillä on Las Vegasin lailla vilkkuva joulukylä ja liuta nurkissa kyhjöttäviä erikokoisia tonttuja, joita yhdistää se, että jostain syystä niille on tonttutehtaalla vedetty lakit silmille niin että ne näyttävät vähintäänkin epäilyttäviltä.
Meidän pipareissamme on lähes jokaisessa vikkeläsormisen kuopuksen tekemä painauma keskellä, tonttupipareilta puuttuvat päät, junapipareista irtoilevat vaunut ja tähdistä sakarat. (Mutta kaikki piparit on esikoiselle luonteenomaisella kiihkeydellä kaulittuja ja tietenkin voittaisivat kaikki mahdolliset piparinleipomispalkinnot.)
Meillä myrskytuuli piiskaa sateen valumaan kirjaimellisesti seinästä läpi ja jouluisen tähtivalon sytyttääkseen täytyy kiivetä sohvan päälle seisomaan.
Viime joulun alla ajatuksen tasolle jääneet DIY-keksitaikinat kauniisiin lasikippoihin kohosivat tänä vuonna nextille levelille, kun ostimme Ikeasta peräti yhden lasipurkin, joka nyt odottaa kaappiin hyljättynä sitä, että täytämme sen päättömillä pipareilla tai tuikuilla tai muikuilla tai vain sillä tyylikkäällä häivähdyksellä joulua. Veikkaan, että tuo purkki odottaa jouluista täyttymystään vielä vuosikymmenenkin päästä.
Tässä postauksessa ei ole kaikki joulukuusen koristeet kohdillaan, mutta minulla on taas yhden kiireisen viikon verran väsymystä takana, enkä nyt saa kiinni siitä kauniista vanhanaikaisesta lahjanarusta, jolla pitäisi solmia koko joulu pakettiin. Puhumattakaan, että osaisin muodostaa mitään järkevää ajatusta itsenäisyyspäivästä.
Tasan kahden viikon päästä olemme jo Levillä – eiköhän sieltä sitten löydy sitä idylliä.
Diskojoulukylä ja sitä todennäköisesti ryöstämään lähtenyt kyräilevä tonttu toivottavat kaikille oikein rauhallista itsenäisyyspäivän iltaa!
