Vauva kolme kuukautta: miten meillä nukutaan?

Pulleaposkisella verhobongaajallamme tuli alkuviikosta kolme kuukautta täyteen. Kirjoittaessani niin sanottua kaksikuukautisraporttia toivoin, että saisin näin kolmen kuukaudenkin kohdalla kertoa hyvin nukutuista öistä. No, tavallaan saan ja sitten kuitenkaan en, vauva nimittäin kyllä nukkuu yönsä ihan kelvollisesti, mutta häntä on aivan käsittämättömän vaikea saada iltaisin nukahtamaan.

Tämänhetkinen päivärytmimme: vauva herää noin kello kahdeksan. Aamupesujen, aamumaidon ja yhteisten touhuilujen jälkeen hänet saa laittaa vaunuihin parvekkeelle viimeistään vartin yli yhdeksän. Tällä hetkellä hän nukkuu aamupäivisin pisimmät päiväunensa, jotka kestävät 2,5 – 3 tuntia. Jos hän herää kahdeltatoista, hänet laitetaan taas uusille päiväunille vartin yli yksi, koska hän ei päivisin jaksa pysyä hereillä noin 75 minuuttia kauempaa. Nämä unet kestävät tunnista pariin tuntiin, kuten myös seuraavat päiväunet, joille vauva yleensä nukahtaa vähän ennen neljää.

Puoli seitsemältä aloitamme esikoisen iltapuuhat lelujen keräämisineen, iltapaloineen ja -pesuineen. Iltasadun aikaan eli viimeistään puoli kahdeksalta vauva kitisee jo aika väsyneenä (valvottuaan tässä kohtaa jo melkein puolitoista tuntia) ja käytännön syistä hänet nukutetaan tässä vaiheessa useimmiten kantoreppuun. Kantorepussa hän nukkuu tunnin verran ja jos hän ei heräisi reppu-uniltaan itse tuon tunnin jälkeen, todennäköisesti herättäisin hänet, sillä muuten hän rauhoittuu yöunille vasta keskiyön jälkeen, mikä taas on varma resepti allekirjoittaneen hermoromahdukseen.

Jos vauva siis herää puoli yhdeksän kieppeillä alkuillasta, olisi loogista ajatella, että hän olisi sopivan väsynyt taas siinä varttia vaille kymmenen. Mutta tässä kohtaa vauvan unirytmilllä ei tunnu olevan enää mitään merkitystä, vaan touhu etenee kitinän kautta väsyraivoon (vähän niin kuin itsellänikin). Vauva tuntuu haluavan yhtäkkiä kaikenlaisia keskenään ristiriitaisia asioita: hän haluaisi olla sylissä ja ”katsella nähtävyyksiä” eli tauluja, lamppuja ja muita kiinnostavia esineitä. (En tiedä, vaistoaako hän, että esikoinen on nyt hoidettu pois pelistä nukkumaan ja on hänen vuoronsa esittää vaatimuksia.) Verhojen ja muiden ihmeellisyyksien katselemisen lisäksi vauva kuitenkin haluaisi olla rinnallakin. Ei toki sillä tavalla, että hän oikeasti keskittyisi syömään vaan mieluummin sillä tavalla, että buffet on auki ja hän saa syödä hiukan silloin ja vähän tällöin. Iltaisin vauva muutenkin syö paremmin, jos kävelen samalla ympäri kämppää tai muuten vain hytkyttelen imettäessäni. Vauva on siis onnellinen saadessaan hörppiä maitoa samalla kun katselee verhokuoseja…no, ilonsa kullakin. Ja koska minulla on aina tässä vaiheessa iltaa hiukan huono omatunto siitä, että päivä vierähti taas aika pitkälti esikoisen ehdoilla niin toteutan mielelläni vauvan toiveita, vaikka ne välillä hankalia ovatkin.

Vaikka tiedämmekin, ettei vauva kuitenkaan nukahda vielä aikoihin, teemme hänen iltatoimensa viimeistään tuntia sen jälkeen, kun hän on reppu-uniltaan herännyt. Yleensä tähän kohtaan osuvat myös ensimmäiset haukotuksetkin, ja minä siirryn makkariin vauva kainalossa. Vauva keskittyy iltamaitoonsa, kun taas minä keskityn toivomaan, että ihme tapahtuisi ja nukahtaisimme kohta molemmat ja heräisimme virkeinä aamulla…ja yleensä vauva nukahtaakin rinnalle onnellisen näköisenä.

Pariksi minuutiksi.

Sen jälkeen hän herää virkeänä kuikuilemaan ympärilleen ja ilahtuu kaikesta näkemästään. Moikkelis moi, äiti, ei ollakaan hetkeen nähty! Vautsi, tuo lamppu on kyllä niiiiiin hieno! Mistäs tää peitto on, aika kivat värit…ai iskäkin tuli, moikkelis moi iskä, kiva nähdä!

Tämä moikkelis moi -vaihe kestää aikansa, sen jälkeen alkaa haluan-tutin-en-haluakaan-huijasin-vain-ei-kun-haluan-minä-sen-sittenkin-ei-kun-ottaisin-sittenkin-vielä-maitoa-ei-vaan-tutti-sen-olla-pitää -vaihe. Tähän tuttipeliin kuuluu olennaisena osana uusien ennätysten hakeminen: kuinka pitkälle tutti lentää, kun vauva oikein innostuu sitä pullauttamaan pois? Myös unilelun kieputus liittyy tähän vaiheeseen, kun vauva testailee, sopisiko uniriepu ennemmin vasemmalle vai oikealle puolelle kylkeä, pään yläpuolelle vai naaman päälle, kainaloon vai sittenkin äidin päälle.

Parin minuutin virkeysunien, moikkelismoikkausten ja tutti- ja unilelupelin jälkeen alkaa kitinä, jonka aikana vauva pyrkii tekemään patjaenkeleitä: hän tekee kiihkeitä, lumienkelimäisiä liikesarjoja hakien hyvää asentoa, jota hän ei kyllä vielä ole onnistunut löytämään. Lieneekö syy tässä vai väsymyksessä, mutta patjaenkelileikin jälkeen päästään pikkuhiljaa siihen raivovaiheeseen, jolloin

vauva huutaa naama punaisena, kädet nyrkissä ja hiestä märkänä vähintään vartin. Olemme kokeilleet kaikenlaisia konsteja estääksemme nämä iltaraivarit, mutta toistaiseksi emme ole toimivaa keinoa löytäneet. Syli ei auta, maito ei auta, hyssyttely ei auta, tutti ei auta…röyhtäytykset on hoidettu, eikä itku edes ole sen oloista, että siinä olisi kipua taustalla. Välillä itse asiassa näyttää siltä, että vauva itkee ja nukkuu yhtä aikaa. 

Kun tuosta raivoamisesta on päästy, vauva nukahtaa yöunilleen.

Jos hän nukahtaa yhdeltätoista, herää hän syömään kahdesta kolmeen kertaan, kunnes herää sitten taas kahdeksalta. Tai oikeastaan jo seitsemältä, koska silloin hän aloittaa uudelleen sen patjaenkelivaiheen ja muun kiehnäämisen, mutta kahdeksalta hän yleensä on valmis nousemaan.

Onko teillä kokemuksia näistä iltaraivareista? Itse uskon, että itkun taustalla on nimenomaan väsymys, mutta se, miten saisimme vauvan nukahtamaan siinä vaiheessa, kun hän on sopivan väsynyt, on meille vielä mysteeri. Ehkä asia on ratkaistu 4 kk -raporttiin mennessä…