Esittelyssä pieni murunen kalenterituunauksesta
Heipä hei!
Tällä kertaa ajattelin hieman raottaa verhoa tuonne rakkaan harrastukseni eli kalenterituunauksen puolelle. Tai no elämäntavaksi tuo on tainnut jo muodostua…
Kaikki alkoi viime keväänä, kun ihan vain vahingossa löysin tietoa siitä, että tämmönenkin harrastus on olemassa, ja sille tielle olen jäänyt 🙂
Aiheesta kiinnostuneille suosittelen lämpimästi tutustumaan PLF:n elikkä Planner Lovers Finlandin sivuihin, sieltä löytyy paljon tietoa.
Mulla on työn alla tehdä myös kalenteriesittelyä, varsinkin yhdestä kivasta, jota löytää jopa mm. R-kioskeilta, mutta kameran muistikortti on jossain piilotallessa, joten se jää nyt vielä myöhemmäksi. Tämän postauksen kuvat on kuvattu puhelimella, ja sen kyllä huomaa… Hmph.
Innostuin toissapäivänä tulostelemaan hieman tarroja. Ihan perus värillisellä tulostimella/monitoimikoneella, edulliselle mutta mielestäni silti ihan laadukkaalle tarrapaperille. Aiemmin olin tulostanut vain tulostuspaperille, nekin on ihan kivoja, mutta tarroja on kuitenkin vielä kivempi käyttää. Saksimaan niitäkin tosin joutuu, mutta se on jo suht pieni vaiva.
Oon toistaiseksi ettinyt vielä vain noita maksuttomia tulostettavia, mutta en kiellä, ettenkö jatkossa voisi ihan hyvin sen muutaman euron niistä maksaakin, pientä vaivanpalkkaa niille, jotka niitä toisten iloksi suunnittelee ja laittaa jakoon :)
Tämmöisen sain eilen aikaan. Tämä on samalla osallistuminen planspiraatioon, teemana talvinen ihmemaa. Tätä oli kiva tehdä :) Nuo talviset tarrat on tulostettu sivustoilta ms-sandee.blogspot.fi/ ja cutedaisy.com .
Jos haluatte seurata instassa, niin mulla on näille jutuille siellä ihan oma tili, mylittleplanners :)