Korkeasaari ja hoidon aloitus

Heippa!

Käytiin heinäkuun lopussa vielä viikko Etelä-Suomessa minun äidin luona. Äidistä oli suuri apu, koska satuin saamaan pohjoisen reissun lopuksi noidannuolen.. Todella ikävä vaiva, mutta ei toisaalta yllättävä, kun minulla on selkäongelmia ennenkin ollut. Lisäksi kun istuu autossa paljon ja toisaalta liikkuu, niin selälle tulee paljon kuormitusta. Satuin nostamaan Kasperia vähän huonossa asennossa turvaistuimesta. Siinä sitä sitten oltiin. Nyt selkä on kuitenkin onneksi parempi. Lepo, lääkettä ja osteopatiaa 🙂 Kuvassa viimeinen reissu Olostunturille ennen noidannuolta.

Korkeasaari

Kasper oli saanut kummitädiltä 1 v lahjaksi Korkeasaarireissun ja käytiin se nyt toteuttamassa. Eläintarhassa oli melko paljon porukkaa, kun oli viikonloppu ja hyvä sää. 1-vuotias ei vielä paljon eläimistä tajunnut, ainakaan silloin jos eivät olleet ihan lähietäisyydellä. Korkeasaaressa oli myös dinonäyttely, johon oli tehty aidon kokoisia liikkuvia dinoja. Ne olivat kyllä hienoja ja niistä Kasper kyllä nauttikin ihan tosissaan. Pitkään katseltiin ja ihmeteltiin ja ihme kyllä yhtään ei pelottanut 😀 Dinoista tulikin tämän jälkeen hitti. Kasper alkaa aina äristä nähdessään dinon. Etsittiin päivähoitoonkin dinoreppua, mutta sopivan kokoista ei valitettavasti löytynyt. Onneksi 1-vuotias ei osaa jäädä tällaista harmittelemaan.

Hoidon aloitus!

Nyt se aika tuli, että meilläkin aloitettiin hoito. Kasper aloitti onneksi ihan meidän kodin lähellä perhepäivähoidossa. Hoitaja on meille tuttu, joten ei tuntunut niin pahalta päästää pientä hoitoon. Yllättävän hyvin hoidossa onkin mennyt. Kasper on hirveän rohkea poika, ei aristele juuri ollenkaan. Hyvä kun huomasi, että lähdin ja sama kun tulin hakemaan. Päivät ovat menneet kuulemma hyvin. Tuntuu hurjalta, että vastahan pieni syntyi ja nyt on jo hoidossa …

Minä olen alkanut päivisin kirjoittelemaan jo gradua ja muutamia työjuttuja olen myös tehnyt. Nopeasti on päivät kyllä mennyt. Mulla on ollut pieniä haasteita käynnistymisen kanssa. Mietin kiinnostaisiko teitä oma postaus opiskeluhaasteista tai toiminnanohjauksen vaikeuksista? Nykypäivänä ADHD materiaalia on aika paljon, enkä itse sinänsä koe ihan samankaltaisia haasteita. Ehkä enemmän ”tavallisia” haasteita, joiden kanssa on kyllä joutunut opettelemaan toimimaan niin opiskelu kuin työjuttujenkin kanssa.

ps. Tämän postauksen julkaisu on venynyt, koska mulla on ollut ongelmia kuvien lataamisessa. Toivotaan, että niitä ei jatkossa olisi ihan näin paljon..

Perhe Lapset Vanhemmuus Matkat

Syöte: maastopyöräily

Heippa!

Loma jatkuu Syötteellä. Sain omaa aikaa, kun iskä lupasi hoitaa Kasperia. Päätin, että käyn vuokraamassa Fatbiken Isosyötteeltä ja käyn heittämässä poluilla lenkin. Oli muuten mahtavaa!

Päätin mennä Syötteen ympäryslenkin, koska en ole ennen Syötteellä pyöräillyt, enkä siis ollut ihan varma paljon lenkkiin menisi (pyörän vuokra oli kolme tuntia).

Reitti osoittautui tosi kivaksi ja rauhalliseksi (ainakin arkena, viikonloppuna voi kuulemma olla ruuhkaa). Reitti oli pituudeltaan 19 kilometriä ja mulla meni alle kaksi tuntia. Muutama kohta oli sellainen, että pyörää piti taluttaa. Joko reisissä ei riittänyt jerkkua tai en uskaltanut laskea jyrkkää kohtaa.

En ole mikään pro arvioimaan pyöräreittejä, mutta sanoisin että reitti on melko haastava. Jos ei ole ennen maastopyöräillyt, kannattaa ehkä tehdä pienempi pisto luontokeskukselle päin ja katsoa, miten homma sujuu. Ebiket ovat myös hyviä, jos ei ole varma miten jaksaa mäkisissä kohdissa. Hiki ainakin tulee helteellä, pitää muistaa ottaa juotavaa eikä eväistäkään ole haittaa! 🙂

Kotona pyöräillessä kuuntelen usein äänikirjaa tai podcastia. Voin sanoa, että ei paljon tarvinnut tuolla kuunnella 😀 Ensinäkin piti keskittyä ihan todella juurakoihin ja polun mutkiin. Toiseksi maisemia jaksoi ihailla. Mindfulnessia parhaimmillaan.

Alkoi kyllä maastopyöräily pitkästä aikaa kutkuttelemaan! Voi olla, että kun juoksukilsat jäävät tänä kesänä vähiin, tämä ei jää viimeiseksi maastopyörälenkiksi.

Mira

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Matkat