Lukumuistiinpanoja Statovcin Bollasta
Arkiaskareiden lomassa olen vihdoin päässyt kehutun Finlandia-ehdokkaan, Bollan, kimppuun. Pajtim Statovcin romaani on hieno kieleltään ja aivan kauhea sisällöltään. Oman maanosamme lähihistoria Jugoslavian sisällissodista ei päästä helpolla. Siihen liittyvä mikrohistoria se vasta vaikeaa luettavaa on. Tällaista on hyvä kirjallisuus. Se avaa lukijan silmät näkemään myös niitä asioita, tapahtumia, tunteita ja kohtaloita, joilta mielummin sulkisi silmänsä. Teos on ehdottomasti Finlandia-ehdokkuutensa ansainnut!
Statovcin romaani on kesken. Juutun erääseen sivujuonteeseenniin, että haluan siitä kirjoittaa. Olen kirjassa kohdassa, jossa kirjan perhe on jo uudessa kotimaassaan. Saavatko he elää siellä muiden mukana kanssaihmisinä? Entäs miten koulussa suhtaudutaan pakolaislapsiin. Aivan tarpeettomasti lasten maahanmuuttaja-tausta otetaan jatkuvasti esille eikä maahanmuuttaja vanhempia kuunnella.
”Kun lapsemme aloittavat tappelun jonkun kanssa, opettajat eivät sano heille, että lyöminen on väärin, vaan että vaikka te olette tulleet tänne väkivallan keskeltä, täällä sitä ei suvaita, täällä ihmisiä ei saa lyödä, ja kun he myöhästyvät koulusta tai häiriköivät tunneilla, opettajat eivät anna heille jälki-istunoa, vaan sanovat, että tämä maa ei ole mikään Kosovo, tässä maassa kouluun tullaan ajoissa ja toisten oppilaiden oikeutta oppia pitää täällä kunnioittaa.” (Pajtim Statovci: Bolla, Otava 2019)
Kirjassa ei käy ilmi, mihin maahan päähenkilön, Arsimin, perhe pakenee, mutta sillä ei liene kovin paljon väliä. Oli maa mikä tahansa, niin koulumaailmassa kuin muuallakin, on yleistäminen ja leimojen antaminen niin tuskallisen tavallista. Luulisi johdonmukaisen oikeamielisyyden ja yhdenveroisen kohtelun olevan helpompaa! Kirjassa Arsimin vaimo sanoittaa turhautumista niin järkeenkäyvästi, että luen kohdan useaan otteeseen:
”Ajshe ei anna olla, vaan käy miltei kuukausittain keskustelemassa opettajien ja muiden oppilaiden vanhempien kanssa. Hän on yrittänyt tulkinkin välityksellä kertoa heille, että pidämme koulua rasistisena ja ettei kukaan lapsi ajattele mistä on kotoisin, harva aikuinenkaan sitä miettii, hän on koittanut sanoa, että lapsia pitää kurittaa silloin kun he käyttäytyvät huonosti ja että heiltä pitää vaatia täsmälleen saman verran kuin kaikilta muiltakin , ei milliäkään vähemmän, eikä heille saa antaa mitään anteeksi siksi, että heidän vanhempansa ovat pakolaisia. Se ei ole syy eikä selitys millekään, Ajshe on sanonut.” (Pajtim Statovci: Bolla, Otava 2019)
Miten vaikeeta tämä voi olla? Kysyn tätä ihan itseltäni. Lapsen näkemisen ja kuulemisen ihan vaan lapsena? Ihmisen kohtaamisen ihmisenä. Voisin aloittaa vaikka siitä, että pidän välillä suuni kiinni ja kuuntelen ja yritän ymmärtää. Sitä opetellessani jatkan nyt Bollan lukemista. Suosittelen muillekin.