Mummeli mutisee

Kattomme alla on tänään ihmisiä neljästä maasta, kolmelta mantereelta ja ikäjakauma hajaantuu monen vuosikymmenen yli. Hyvä niin. Tällaista kuuluu elämän ollakin!

Eilenkin edustettuna oli kolme mannerta, mutta ihmisiä oli vähemmän. Oli sellainen pieni rauhallinen tauko ennen uusimpia vieraita. Loikoilin vanhimman tyttäreni kanssa sohvalla. Kerroin blogista. Ei sen kummempaa reaktiota. Perhe on tottunut siihen, että aina äiti kirjoittaa jotain tekstejä. Mistä kirjoitan, hän halusi tietää. Keski-iästä, vastasin, ja siihen tyttäreni vastasi hersyvällä, syvältä kumpuavalla naurulla. Nauroin mukana. Voi että, miten nauroin. Kuullessani nimimerkkini”kaihosielun”, nauroi tyttäreni lisää. Ja minä mukana. Nauroimme aivan ratketaksemme. En pysty tätä analysoimaan enkä arvottamaan. Ehkä on tosi epäkorrektia ja aivan sairasta nauraa omalle ikääntymiselle. Mutta kun nauratti. Voi hyvänen aika, miten ihanaa oli nauraa.Taisimme nauraa nauramisen ilosta. Jos sille kimmokkeen antoi oma keski-ikäni, niin mitäs siitä sitten. Itkeäkö pitäisi?

Mikä sitten olisi ollut parempi nimi blogilleni tyttäreni mielestä. Mummelin mutinat! Oih, miten miellyttävä ehdotus. Ja taas nauroimme vedet silmissä. Mummeliini ja hänen lapsosensa.