Muuritta 30 vuotta

Ei ole totta. Ei vaan voi olla totta! Näin reagoin uutiseen Berliinin muurin murtumisesta. Pieni kylä jossain lähellä Manchesteria.  Olin jääkylmässä huoneessani kerrospukeutuneena ja kolmen peiton alla lukemassa, kun au pair perheeni olohuoneesta alkoi kuulua huutoa. Perhe oli juuri kuullut uutisen. Tunsin monta päivää epäuskoa. Ajattelin uutisen olevan jotenkin virheellinen tia että sitä seuraisi joku väkivaltainen kurillinen toimenpide. Totta se oli, Eurooppa alkoi muuttua. Vain muutamaa kuukautta aiemmin olin reppureissannut rautaesiripun jakamassa Euroopassa. Sen Euroopan olin tuntenut koko siihen astisen elämäni ja luulin tilanteen olevan pysyvä. Ei ollut. Onneksi. Nyt elämme vapaassa ja avoimessa Euroopassa. Voi, miten toivon tämän tilanteen pysyvän.

Ollakseni tarkka ilmauksissani, haluan tarkentaa, ettei muuri mitenkään murtunut. Kyllä se murrettiin. Ensin avattiin kulku ja sitten pisteltiin muuri palasiksi. Ei se kyllä itsestään sinne myöskään  ollut alunperin rakentunut. Me ihmiset niitä muureja rakennamme. Onneksi myös murramme. Me poltamme siltoja. Onneksi myös rakennamme.