Sadesäällä

Muistot ja silmät sateessa. 8.11.2019

Sataa. Valoton ja harmaa taivas. Marraskuisen päivän prototyyppi. Illalla pyöräilen kaupungin toiselle laidalle. Heijastinten lisäksi tänään on laitettava sadevarusteet päälle. Ei ongelmaa, niitä kyllä löytyy. Ei muuten ole aina löytynyt. Teininä minulla ei takuulla ollut sadevarusteita. Asuimme aivan koulun lähellä, ja sateenvarjo on varmasti riittänyt. Sitä paitsi  siihen aikaan ei sadeasut varmaan olleet muutenkaan suuressa suosiossa. Jos talvella pipon pitäminen oli noloa, niin samalla logiikalla sadeasu sateella olisi ollut tyylimoka. Mansikkatyömaalla Suonenjoella minulla kyllä oli jostain halpahallista ostettu paksu ja hankala keltainen sadepuku. Sadevarusteiden prototyyppi. Siitä olisi takki-osa  kelvannut Ultra Bran aikoihin tai viimeistään Ultra Bran paluun aikaan.

Keltainen puku oli halpa hinnaltaan ja laadultaan. Reikiä pukuun ei tullut, se oli paksua ja kestävää materiaalia, mutta sen kiinnitysysteemit, nepparit muistaakseni, lensivät pois paikoiltaan heti ensimmäisellä käyttökerralla. Siksi puvun käyttöikä oli lyhyt eikä puvusta ole muistikuvia Suonenjoen jälkeen. Sitä siis en ole voinut käyttää myöhemmin opiskeluaikoina sadesäällä. Miten suojauduin sateelta? Kävelin tai pyöräilin kuitenkin päivittäin kolmen kilometrin matkan ylioppilaskylästä Jyväskylän Seminaarinmäelle ja takaisin.  Muistan niin paljon kummallisia yksityiskohtia menneestä arjesta, miksen muista sadeasua tai edes sateenvarjoani? Yksi selitys voi olla se, että talvi oli pitkä, vesi satoi lumena heti loppusyksystä. Eräänä syksynä ensilumi satoi lokakuun yhdeksäntenä eikä sitten poistunutkaan ennen seuraavaa kevättä. Talvitakkini ja huivini ja muut kyllä muistan, mutta mitä suojauduin sateelta? En yksinkertaisesti muista.

Ensimmäinen opiskeluvuoteni Jyväskylässä ajoittuu eriskummalliseen aikaan, jolloin Berliinin  muuri oli jo kaatunut, mutta Neuvostoliitto oli vielä koossa. Lama oli lähellä, muttei vielä iskenyt. Opintotehtävät kirjoitettiin kirjoituskoneella ja värinauhan loppuminen kesken työn kelpasi ihan hyvin selitykseksi siitä, ettei työ tullut ajoissa valmiiksi. Valmistuessani yliopistosta kirjoituskone oli jo siirtynyt tavarataivaaseen ja tietokoneet arkea. Tällaisten suurten linjojen lisäksi muistan suunnattoman määrän pikkusälää: opettajan, joka joi pillimehun näköisestä purkista jotain ravinneliosta, päärakennuksen ovien rivat ja oven avaamiseen tarvittavan voiman, Time-lehden sijainnin kirjastossa ja lempilyijykynäni ulkonäön ja sen miltä, se tuntui kädessä! Sadevarustelua en muista. Ilmeisesti se ei ole ollut minulle merkityksellistä, että välillä on satanut. Sitä yhtä tiettyä klisettä siitä miten aika tekee muistoista tiettyä metallia en tähän nyt vedä enkä mitään muutakaan pohdintaa. En muista, miten olen nuorena suojautunut sateelta ja se sitten siitä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *