Yksin on kaksinverran yksinäisempää

Heips lukija!

Yksinäisyydestä puhutaan musta liian vähän, ja se on kuitenkin sellainen aihe joka voi koskettaa meistä jokaista tavalla tai toisella. Voi jopa olla ettemme tiedä kuinka yksinäinen se meidän läheisin ihminen voi olla.

Kuten kaikki varmasti tietää on yksinäisyyttä kahta tyyppiä. Haluttua ja haluttomuutta yksinäisyyttä. 

Haluttu yksinäisyys on yleistä introverteillä, koska mulla on siitäkin kokemusta. Ihmisten seura vie joskus tosi paljon voimia ja ”akkuja täytyy ladata” yksinäisyydellä. Eli esimerkiksi viettää yksin aikaa kotona telkkaria katsoen. Mullakin on välillä tätä, mutta yleisemmin yksinäisyys on vasten omaa tahtoa.

Mutta onhan mulla kumppani jota nään koko ajan ja perhe asuu lähellä, voinko silti kokea yksinäisyyttä?

Voit. 

Masennuksen uusiuduttua mulla ja paniikkihäiriön alkaessa mulla kaikkes suurinosa kavereista. Osaa tapahtuneesta saan tietenkin syyttää itseäni, musta tuli tosi välinpitämätön ja etäinen. 

Kuka sellaisen kanssa haluaisi olla? 

Yksinäisyys vasten tahtoa on yleistä millä vaan ikäisellä. Kavereita ei ole ja ainoa juttelu hetki on kaupan kassalla. Senkin olen itse kokenut. 

Mun omat isovanhemmat riemastuvat aina kun soitan heille, ja koska olen sen vasta tajunnut olen alkanut pitämään heihin enemmän yhteyttä koska välimatkat on peräti 300km.

Kommentteihin saa laittaa omia ajatuksia aiheesta. 
RAKKAUDELLA: HENNA

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *