Kesähäät. Ihanat juhlat jossain hulppeassa kartanossa järven rannalla. Valkoinen pitsiunelma hääpukuna, itse tehty taidonnäyte. Mikäpäs siinä. Niin, paitsi jos ei ole menossa naimisiin, eikä oikeastaan osaa ommellakaan kovin taidokkaasti. Mutta siinäpä haastetta, johon tarttua!

Kaapin pohjalla on lojunut jo useamman vuoden ajan vanhojentanssimekko, jonka ostin kirpparilta superhalvalla. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että missään tilaisuudessa en mokomaa ole tarvinnut. Ja ryökäle on vielä varmaan kutistunutkin itsestään, kun vetoketjun väliin jää 5 senttiä nahkaa… Kellekään ei ole kelvannut, enkä roskiinkaan ole kaunista pukua tohtinut laittaa. Sitten sain ajatuksen. Teen siitä hääpuvun. Itselleni. Laitan silkkinauhat vetskarin tilalle, niin mahtuu taas. Järjetön idea, mutta aloin nähdä mielessäni kankaita, pitsejä, joista violetti vanhojentanssimekko aavistuksen kuultaa läpi.

Niinhän siinä lopulta kävi, pakkomielle houkutti kangaskauppaan ja kannoin kassillisen kankaita kotiin. Joustava silkkisatiini ja pitsi olivat haastavia ommella ja kaavojen piirtäminen vanhojentanssipuvun mukaan oli sekin aikaa vievää. Ratkoja teki töitä, kankaat kirrasivat ja ryppyjä piti suoristella, mutta lopulta sain kasaan ”kuoren” vanhan puvun päälle. Ja sitten se kauan odotettu, ensimmäinen sovitus.

TLC:n hääpuku-ohjelmissa kyyneleet virtaavat ja täydellisesti istuvat puvut saavat kaunottarista parhaat puolet esiin. Katsoin peiliin ja näky ei ollut aivan sellainen. Rintaliivit eivät käyneet ollenkaan hihattoman puvun kanssa ja ilman niitä… no puvun paino veti kaikkea maata kohti luonnottoman näköisesti. Laahus oli ehkä kymmenellä mutkalla ja puku muuttui tosiaan hiostavaksi ja painavaksi. Mutta minähän en luovuta!

Jouduin tässä kohtaa luopumaan ainoastaan yhdestä asiasta; pitkistä pitsihihoista, jotka olin ajatellut saada helpolla, tilaamalla netistä pitsipuseron puvun alle. Vaihdoin ajatuksen lyhythihaiseen ja löysinkin kivannäköisen puseron. Jännityksellä odottelen vielä pakettia saapuvaksi, joten nähtäväksi jää oliko se hitti vai huti. Hyvä pusero joka tapauksessa, joten hukkaan ei tilaus mene.

Puku oli tässä vaiheessa kuitenkin vielä jotenkin tavanomainen ja tylsä. Se kaipasi helmapitsiä ja koristeita. Pitsiä oli minulla kaapissa korillinen, mutta ei valkoista, vaan kellastunutta luonnonvalkoista, eikä se kyllä käynyt puvun kankaisiin yksiin, ei sitten millään. Nettikauppoja selatessani aloin tuskastua. En minä nyt hitto vie maksa pitsinauhasta isompaa summaa, jonka olen tähän mennessä käyttänyt pukuun ja sen tarvikkeisiin. Ei anna luonto periksi sellaiselle tuhlaukselle. Sitten otin esiin viimeisen oljenkorren. Google. Martat, ja pari muuta viisasta, vanhan kansan vinkkiä. Keitin kattilallisen vettä kiehuvaksi, sinne mitallinen Vanishia ja vanhat pitsit liemeen lillumaan. Olin itse asiassa hämmentynyt, kuinka valkoiseksi luonnonvalkoinen muuttui. Seuraava ase olisi ollut kloriitti, mutta se kuulosti vähän turhan tujulta. Sävystä tuli täydellinen ja tunsin suurta onnistumisen riemua. Puku alkoi jo näyttää paremmalta. Vielä kuitenkin jotain puuttui.

Olen nyt viettänyt useamman päivän ommellen käsin pieniä kangasruusuja. Niiden kanssa kaipaisi jotain pientä kiiltävää. Strasseja tai jonkinlaista glitteriä. Saa nähdä millainen lopputuloksesta tulee… Välttämätön asia puvun alle on ehdottomasti tukeva vannehame. Sitä en vielä hanki, ehkä sitten, jos se päivä joskus oikeasti alkaa lähestyä, nyt ei ole vielä mitään takeita sille asialle… Hiostavuutta puvusta on kai mahdotonta säädä vähennettyä, mutta yhden päivän nyt kärsii kauneuden vuoksi, eikö?