Arvatkaas mitä minä ja siskoni tehtiin maanantaina??

ME OLTIIN AARREJAHDISSA!!! Jeps, luit oikein AARREJAHDISSA!!

Kaikki alkoi näin…

Heräsin 9.45 kun siskoni soitti, että hän on matkalla meille. Kerroin, että olin juuri herännyt ja että olin vielä yöpuku päällä. Pyysin ystävällisesti, että hän toisi tullessaan postilaatikosta Turun Sanomat, ettei mun tarvii kävellä hakemaan sitä. Ihan tosi OUTOOOO, kun nyt se ei tule enää eteiseen, vaan nyt se pitää hakea postilaatikosta. Tämän suhteen mä olen niiiiin kerrostalo eläjä 🙂 hihihih!! Alkuun ku me muutettiin, niin postit saattoi olla parikin päivää laatikossa, kun ei me muistettu, että ne piti hakea sieltä…

No niin, takaisin asiaan. Siskoni saapui Turun Sanomien kanssa ja minä laitoin aamu-smoothiet ja aamukahvit tekeille. Siinä me sitten luettiin päivänlehteä ja höpöteltiin mukavia. Lopulta totesin, että pitäisköhän mun ryhdistäytyä ja laittaa itseni kuntoon. Aloin meikkaamaan (edelleen yöpuku päällä) ja siskoni alkoi surffaamaan netissä.

Hetken kuluttua hän totesi, että täällä on joku outo video… Kuului epämääräistä ja pätkivää puhetta… Kysyin, että mikä video? Siskoni totesi, että joku Blogi-ja LivBoxvideo… Kömmin hänen viereensä uteliaana kuuntelemaan videota. Videon oli tehnyt rönsyilevä ja kuriton kauneusblogaaja Petra – Viilankantolupa.

Petra kertoi videossaan Instagramissa kolme vihjettä, joiden avulla kuka tahansa voisi löytää Turkuun piilotetun Roosa Nauha Liv Boxin.

TA DAA!!! 🙂

Kuuntelimme videon kerran jos toisenkin… Vihjeiden jälkeen istuimme hetken hiljaa, jonka jälkeen totesimme, että mitä hittoa… Kuuntelimme uudelleen ja uudelleen…

Sitten keksimme keskimmäisen Muumi-vihjeen. Tämän jälkeen siskoni aloitti Googlettamisen ja minä jatkoin meikkaamista. Hetken oli taas aivan hiljaista ja sitten hän huusi ”RIESKALÄHDE”!! Mä säikähdin niiiiiiiin, että ripsarit meinas mennä ripsien sijaan poskeen ja nenään. Sitten siskoni totesi, että nyt vaatteet päälle ja lähdetään. Mä seisoin yöpuku päällä, kun hän istui jo autossa huutelemassa mulle, että nyt mennään. Pikavaatetus, pipo päähän ja auton nokka kohti Turkua.

Matkalla mä päivittelin Petran Instagrammia TODELLA aktiivisesti, että joko joku Hannu-hanhi olisi jo boxin löytänyt. Matkalla mä soitin äidillemme ja pyysin apua, kun viimeinen vihje tuotti meille hieman haastetta. Äitimme nauroi meitä ja totesi, että kyllä te taas puuhan olette keksineet. Totesin, että menee se arkivapaa näinkin. Lopetimme puhelun, ilman selkeää tietoa viimeisestä vihjeestä. Meni hetki ja äitimme soitti takaisin ja kertoi, että hänen työkaverinsa oli ratkaissut vihjeen.

No sitten meillä oli selkeä päämäärä. Jännitys oli katossa ja perhoset mahassa 🙂 Saavuimme Kastun ja Vätin risteykseen, jossa sijaitsee Securitaksen päämaja. Totesimme liikennevaloissa, että joku muukin oli osallistunut aarrejahtiin. Päädyimme siihen, että ajamme ”ihan vaan muina miehinä ohi” ja tarkkaillemme tilannetta hetken aikaa.

Ajoimme ohi ja päädyimme tekemään U-käännöksen Vätin puiston kohdalla. Puisto oli ensimmäinen paikka, jossa kävin Sherlocmaisesti etsimässä aarretta. Turhaan. Jatkoimme matkaa ja seuraava pysähdys oli M-pluss huoltoasema. Kerroin vihjeet kahdelle mukavalle miespuoliselle työntekijälle, jotka nauroivat minulle ja toiminnallemme, mutta olivat pahoillaan, kun eivät osanneet auttaa meitä. Taas U-käännös ja takaisin Securitaksen risteykseen. Muut salapoliisit olivat silloin kadonneet, jolloin me jalkauduimme maastoon. Kävelimme ja etsimme. Kolusimme lehtikasat, puskat ja pensaat. Siskoni kysyi Securitaksen vartijalta, että tietääkö hän jotain. Turhaan, ei saatu apuja. Päivitimme taas Petran sivuja ja luimme kommentin, jossa Petra kertoi, että siellä se on, että nuuskii nuuskii. No me näppärinä salapoliiseina päädyimme siihen, että nuuskii nuuskii, oli vihje, jolloin minä huusin, että KUKKAKAUPPA!! Taas menimme risteyksen yli toiselle puolelle ja päädyimme tutkimaan kukkakaupan kukka-asetelmia. Turhaan, mitään ei löytynyt. Kysyimme kukkakauppiaaltakin apua. Turhaan, jälleen 🙁 Sitten siskoni kirjoitti Petralle, että etsitty on, mutta mitään ei löydy, höh höh!!

Tässä kohtaa mä kuolin jo nälkään ja janoon. Sovimme, että käydään vielä kääntymässä Rieskalähteentien ”toisessa päässä” ja sitten annetaan olla. Päädyimme lähelle Vätin puistoa, josta olimme kaiken aloittaneet. Taas tutkimme puskat ja pensaat sekä  ”ojanpohjat”. Tässä kohtaa mä valitin, että jalkoihin sattuu, että kantapäät on verirakoilla ja että mä kuolen nälkään. Pysähdyimme ja sovimme, että viimeinen paikka jossa käydään on lähellä oleva kallio ja JOS sieltä ei löydy mitään, niin sitten annetaan olla. Bensakin oli jo niin lopussa, että kohta me jäätäisiin jonnekin Vätin, Kastun ja Riskalähteen keskelle. Kalliolle kiipeäminen oli turhaan, jonka jälkeen palasimme pettyneinä, mutta kaikkensa antaneina nilkuttavalla kävelytyylillä autolle.

Nälkäkuoleman partaalla siskoni antoi minulle kassistaan välipalapatukan ja hän suuntasi auton Tampereentien lähellä olevaan Shelliin. Istuin autossa, kun siskoni tankkasi. Kun auto oli tankattu, niin päätimme vielä kerran katsoa, että joku joku olisi löytänyt aarteen.

SILLOIN PETRA OLI LAITTANUT KUVAN AARTEESTA ja paikasta, jossa se oli… JA SILLOIN ME TAJUSIMME, ETTÄ OLIMME OLLEET AIVAN VIERESSÄ JA ETTÄ ME TIEDETÄÄN, ETTÄ MISSÄ AARRE ON!!

Auto ympäri ja tuhatta ja sataa takaisin (LUE rajoitusten mukaan, hihih). Auto nopeaan parkkiin ja juoksujalkaa kiipeämään kalliolle kukkulalle. Siskoni kiipesi toiselle kalliolle ja minä toiselle… Sitten se tapahtui…

MÄ LÖYSIN SEN!!! Siis mä ihan oikeesti löysin sen… Myös varmaan koko lähialue kuuli, kun mä huusin, että TÄÄÄÄÄLLÄ SE ON, TÄÄÄÄLLÄ SE ON!! Siskoni juoksi viereiseltä kalliolta MINUN KALLIOLLENI ja siellä me sitten yhdessä hypittiin ja huudettiin!!

Kun olimme HIEMAN rauhoittuneet, ilmoitimme Petralle, että ME LÖYDETTIIN SE!!! Ja tähän kaikkeen ei mennyt kuin KAKSI JA PUOLI TUNTIA!!! Voi, me oltiin NIIIIIN NIIIIN NIIIIN onnellisia!! <3 <3

KIITOS, KIITOS, KIITOS: LIV BOX, ROOSA NAUHA ja PETRA, että kehititte tällaisen aarrejahdin!!