Mount Batur
Moikka!
J&E: Vikoja reissupostauksia viedään, mutta ei tosin vähäisempiä. Ollaan nimittäin jätetty yksi meidän reissun kohokohdista vielä julkaisematta. Tämä retki oli tarkoitus toteuttaa jo edellisellä Balin reissullamme, mutta ajanpuutteen vuoksi se jäi silloin tekemättä. Nyt siis meidän to do-listan kärkipäätä piti kiipeäminen Mount Baturin huipulle katsomaan auringonnousua.
Tänne tulivuoren huipulle lähdettiinkin kiipeämään paikallisen oppaamme avulla klo 04.00 aamuyöllä. Meidän kyyti odotti meitä hotellimme edessä klo 2.00 yöllä, jolloin starttasimme auton nokan kohti tulivuoren alhaalla sijaitsevaa pientä kylää. Koska olimme Balilla sesongin ollessa kuumimmillaan, oli myös tulivuorelle meidän kanssa samaan aikaan lähdössä kiipeämään useita eri seurueita omien oppaidensa kanssa. Meidän oppaamme oli nuorehko balilainen mies, joka puhui hyvää englantia ja odotti meitä lähtöpaikalla taskulamppujen kanssa. Lähtiessä oli nimittäin aivan säkkipimeää.
Aikaa kiipeämiseen oli varattu hieman reilu kaksi tuntia. Niinpä lähdimme saman tien reipasta tahtia oppaamme perässä soraista polkua pitkin eteenpäin. Meillä ei ollut minkäänlaista hajua, miltä ympärillämme näytti, millaista tietä / polkua kuljimme tai mitä edessämme on. Ensimmäisen puolen tunnin nousun jälkeen pysähdyttiin tauokopaikalle, jossa meiltä kysyttiin, kumpaa reittiä pitkin haluamme loppumatkan vuorelle kiivetä. Vaihtoehtoina oli helpompi reitti, joka oli myös hieman hitaampi ja ruuhkaisempi, sekä vaikeampi reitti, joka oli hieman haastavampi, mutta rauhallisempi ja nopeampi. Valitsimme vaihtoehdon kaksi, vaikeampi ja nopeampi reitti.
Ensimmäinen tunti meni nopeasti, muutaman juomatauon avulla jatkoimme tasaiseen tahtiin ylöspäin. Näimme kokoajan, kuinka alapuolella olevan kylän valot jäivät alemmas ja alemmas. Mitä ylemmäs pääsimme, sitä haastavammaksi reitti muuttui. Välillä piti oikeasti kiivetä. Reitillä oli liukasta soraa, kovettunutta laavaa, isoja kiviä ja heinää. Jossain vaiheessa puut loppuivat ja maasto oli entistä pölyisempää ja soraisempaa. Pääsimme huipulle alle kahdessa tunnissa ja huipulle päästyämme kello olikin vasta hieman yli viisi.
Huipulla tuuli ja todella kovaa. Huipulle oli rakennettu pienen pieni koppi, jossa oppaat tekivät matkalaisille kaakaota ja leipää. Me olimme varautuneet omilla eväillä, joita ei vielä noin aikaisin aamulla tehnyt kyllä kovin mieli syödä. Olimme kuulleet, että huipulla on kylmä, mutta emme olleet osanneet kuvitella, että siellä oikeasti on todellakin kylmä. Meillä oli mukana vain pitkät housut ja pitkähihaiset paidat, kuin monilla turisteilla oli takkeja ja pipoja päällä. Niinpä meidän oli pakko vuokrata paikalliselta naiselta huopa, jonka alla lämmittelimme auringonnousua odotellessa.
Tasan kello kuuden aikaan aurinko alkoi vihoin vähitellen nousta. Aurinko nousi Lombokin saaren suunnasta, ja auringonnousu oli todellakin kaunista katseltavaa. Taivaalla oli vain muutamia pilviä, joten saimme rauhassa seurata, kuinka taivas kirkastui. Samalla, kun tuli valoisaa, näimme myös ympäröivät maisemat. Pääsimme ottamaan kuvia vuoren huipulla, lämmittelemään tulivuoren kraaterista tulevan höyryn lämmössä ja ihailemaan maisemia.
Tämän jälkeen matka alaspäin menikin nopeasti ja sujuvasti. Oli jännä huomata millaisia reittejä pitkin olimme huipulle kavunneet. Välillä olimme kulkeneet polkua, jonka molemmilla puolilla oli vain rotkot. Jalat hapoilla pääsimme alas ja jatkamaan kuljettajamme kanssa kohti hotellia. Takaisin Cangguun saavuttaessa kello oliki vasta 11. Tätä retkeä ei voi kun suositella. Kiipeäminen oli alkuun hieman hikistä hommaa, mutta kaiken sen vaivan arvoista. Maisemat olivat huikeat!
Jesse ja Elliina