Mahtavia kuvia lapsille ja aikuisille
Moro! Kevyttä käsipohjaa tällä kertaa, syvänmeren sukelluksen sijasta.
Kolme turkulaista animaattoritoveria on pykännyt pystyyn ihan älyttömän hienon puuhasivuston lapsille, nimeltään Hyrskynmyrskyn. Sieltä löytyy mainioita puuhailuja vähän isommille lapsille, joita värittäminen, askartelu ja esimerkiksi oman aarrekartan tekeminen kiinnostavat. Sivuston kuvitus on arvatenkin huippujälkeä, innovatiivista ja laadukasta. Hyrskynmyrsky on vielä tiensä alussa, mutta toivonpa että naisilla riittää ideoita vielä pitkäksi aikaa.
Onpa suorastaan nautinnollista, että lapsille suunnataan kotimaisten nuorten kuvittajien huippukuvia, ihan ilmaiseksi käytettäväksi.
…
Kävin eilen ihan itsekseni elokuvissa. Rainana 21 tapaa pilata avioliitto. Leffa on niittänyt kaikki kehunsa ihan syystä. Jos tykkäät ylipäätään kotimaisista leffoista, niin varmaan tykkäät tästä. Jos tykkäät kepeänkipeistä ihmissuhteisiin keskittyvistä draamakomedioista, niin ihan varmasti tykkäät tästä. Leffa on Putous-näyttelijöitä tulvillaan, mutta meikälle se oli pelkkää plussaa. Eikä siinä hetkeksikään mieleen tullut, että tuossa se Munamies ja Samppa Linna nyt viipottavat, vaan ihan olivat uskottavia rooleissaan.
Varsinkin suosittelen menemään katsomaan sen ihmisen kanssa, jonka kanssa olet naimisissa tai aiot mennä naimisiin. Leffassa on arvatenkin todella osuvia havaintoja aiheesta. Treffeille siis mars!
Ja kannattaa mennä varsinkin silloin, jos tykkää lintukuosisista tapeteista. Aaaaah mitä tapettikarkkia koko leffa. Oli vaikea keskittää katsetta, kun se harhaili maailman kauneimpien tapettien ja vähäpukeisen Riku Niemisen välillä….
Elokuvan kolmanneksi hienoimmat tapetit.