Tyttö tai poika.
”Joko sä tiedät, kumpi sieltä on tulossa?”
”En mä tiedä. Vauva sieltä tulee.”
…
Valitsin olla kysymättä lapseni sukupuolta etukäteen. Koin, ettei tieto toisi minulle mitään lisäarvoa. Inhoan pastellisävyjä, joten ei ollut mitään mielitekoja hankkia juuri vaaleansinisiä tai vaaleanpunaisia asioita valmiiksi vauvaa varten. Värikoodauksesta sukupuolen mukaan en muutoinkaan välitä. Maailma on täynnä ihania värejä ihan kaikille.
Tyttö tai poika sai etukäteislahjaksi mm. maailman siisteimmät, itse neulotut Converset.
Värikysymyksiä tärkeämpää valinnassani oli se, etten halunnut minkään tiedon määrittävän etukäteen suhtautumistani tulokkaaseen. Jos olisin etukäteen tiennyt, kumpaa sorttia pientä ihmistä haaroistani on pukkaamassa ulos, olisin saattanut alkaa haaveilla tulevaisuudesta lapsen sukupuolen määrittämin mielikuvin. Tietämättömyydellä saatoin testata itseäni ja ajatella asiaa syvemmin. Mitä sukupuoli määrittää? Miksi haluaisin sen tietää? Onko sillä tiedolla olennaista lisäarvoa?
Tulin kuitenkin arvuutelleeksi itsekseni, ja ääneen muidenkin kanssa paljonkin sitä, kumpi kohdussa lymyää. Arvuuttelu oli hauskaa ja jännittävää, koska kukaan ei tiennyt vastausta. Jälkikäteen ajatellen oli mahtavaa, ettei kukaan muukaan päässyt muodostamaan etukäteismielikuvia salamatkustajasta hänen sukupuolensa perusteella. Ominaisuuden, jota hän ei voi itse valita, ja jonka vanki en halua hänen olevan.
Muutamat sanoivat minulle, että kyllä odottava äiti vauvansa sukupuolen aavistaa. Useimmat veikkasivat poikaa, kallistuin kaiketi siitä syystä itsekin ajattelemaan, että ehkä se tyyppi sitten on todennäköisemmin XY kuin XX. Ja pieleenhän veikattiin! Minulla ei todellakaan ollut harmainta aavistusta asiasta. Sekin oli jollakin tapaa riemastuttavaa. Elämä on sittenkin mystistä ja arvaamatonta, edes vähän. On mahdollista kasvattaa mukavaa salaisuutta vatsassaan.
En aio harjoittaa sukupuolineutraalia kasvatusta. Lapseni saa kuulla olevansa tyttö, ja että on ihanaa olla tyttö. Mekot ovat mielestäni ihania vaatekappaleita, ja niitä saa käyttää. Prinsessaleikit ovat sallittuja siinä missä kaikki muutkin leikit, mutta en aio rakentaa lapseni huoneesta pienen kuninkaallisen valtakuntaa. Lapseni tulee oppimaan, että tytöistä kasvaa naisia, joilla on mahdollisuus synnyttää vauvoja. Hän tulee oppimaan, että pojista kasvaa miehiä, joilla on vauvansiemeniä. (Tai millä lailla ikätasoisesti ja fiksusti tämän asian keksinkään hänelle aikanaan selittää.)
Mutta mitään muita rajoituksia tai eroja ei ole. Lapseni voi olla mitä tahansa vuorikiipeilijästä kondiittoriin, putkimiehestä poliitikkoon, jalkapalloilijasta sairaanhoitajaan. Mitä hän sitten itse haluaakin elämässään tavoitella.
Halusitko/haluaisitko tietää lapsesi sukupuolen etukäteen?