Blogihaaste

Ekoemo toivoi minun osallistuvan kiertävään blogihaasteeseen, jossa kerrotaan ensin kymmenen satunnaista asiaa itsestä, vastataan haastajan kysymyksiin ja kysytään sitten lopuksi itse uudet kysymykset. Täältä pesee! 

Satunnaiset:

1. Olen tänä kesänä miedosti innostunut puutarhanhoidosta. Meillä on viimein oma, joskin hyvin pieni piha. Innostumiseni tarkoittaa lähinnä kantapään kautta oppimista ja rikkaruohojen ihmettelyä. Nokkoset ovat ainoat, jotka olen kitkenyt pois. Pelkään, että naapurit tulevat jonakin iltana soihtujen ja talikoiden kanssa joukolla pyyhkimään boheemipihamme kartalta… Mutta kun minä tykkään Huvikumpu-meiningistä! Saavutuksekseni lasken silti kukoistavat salaattiviljelmäni. Ensi kesänä aion ottaa mansikan viljelyn haltuuni. Sen pienemmän sorttisen. 

2. Rakastan vanhaa arkkitehtuuria. Suren sitä, miten persoonattomilta lähes kaikki 50-luvun jälkeen rakennetut talot näyttävät. Eilen kävin kurkistamassa, miltä näyttääkään Viinikan kirkko. Sen täydellisen kaunis 1930-luvun alun arkkitehtuuri veti minut hiljaiseksi ja olisin halunnut jäädä sinne vielä paljon pidemmäksi aikaa ihmettelemään kaikkea kauneutta ja aistimaan vanhaa tunnelmaa. 

3. Olen onnistunut taas rakastumaan lukemiseen. Nyt minulla on kesken Haruki Murakamin Norwegian Wood. Olen huomannut, että lukemiselle kyllä löytyy aikaa, jos vain niin haluan. Esimerkiksi netin käytöstä sitä voi oikein hyvin nipistää. 😉

4. Voisin syödä kalaa päivät pääksytysten, ja makumieltymykseni on hauskasti siirtynyt jälkeläiselleni. Hän ahmii mieluiten mitä tahansa kalaa perunan ja kermaviilikastikkeen kera. 

5. Olen sitä harvinaista ihmislajia, joka juo alkoholia mieluiten maun vuoksi ja ruoan seuraksi. Lopetin humalahakuisen juomisen 23-vuotiaana huomattuani, miten kamaliksi krapulat muuttuivat. 

6. Äitiytymisen myötä mun herkkyys ja empaattisuus nousivat potenssiin vähintään kaksi, vaikka en olisi uskonut sen olevan edes mahdollista. Melkein nolottaa vollottaa kaikelle herkälle, mitä tv:stä näkee. Tai kun olimme leffatreffeillä katsomassa Man of Steeliä, niin johan piti kyynel vieräyttää Teräsmiehen syntyessä. Huh huh.

7. Olen vasenkätinen, ja on hauskaa kuinka se aina vaan jaksaa ihmisiä hämmästyttää. Työkaverit sano(i)vat usein nähdessään minun kirjoittavan käsin: ”Sä oot vasenkätinen!” Usein vastaan: ”Joo, oon aina ollut…” Mutta nyt ajattelin vaihtaa vastaukseni muotoon: ”Mitä hittoa?! En mä eilen vielä ollut!”

8. Huumorintajuni on aika ronski, musta ja absurdi. Mun täytyy aika usein vähän pidätelläkin sitä, paitsi mieheni seurassa. Meillä on keskenämme järkyttävän mauttomia juttuja. Tämä on paras sketsi ikinä:

//www.youtube.com/embed/k5ba1OKY7Xc” width=”420″>

9. Musta on tullut allerginen kaikelle kaupalliselle. Jos blogipostauksen otsikossa on mitä tahansa kaupallisiin yhteistöihin viittaavaa, niin en viitsi edes lukea. Tuskailen jatkuvasti, jos nurkissamme on mitään ylimääräistä roinaa ja pyrin jatkuvasti supistamaan omaa kuluttamistani. Kaikki uutuuksien ja materian ihkutus on mahdollisimman kaukana maailmankuvastani. No, taisin sentään innostua siitä, kun Pyynikin näkötorni mainosti tekemiään uutuuslimuja facebookissa. 

10. Mun haaveet liittyvät matkustamiseen, kirjoittamiseen ja hyvään, leppoisaan perhe-elämään. Ehkä vielä joskus paikallispolitiikkaankin.

 

Ekoemon kysymykset:

 

1. Mitä jääkaapissasi on nyt? Lähinnä kasviksia, jogurttia ja kaikenmaailman kastikkeita. Kaupassa pitäisikin käydä. (No okei, on siellä vähän pekoniakin.)

2. Minne matkustaisit uudestaan? Mulla on krooninen, joskin onneksi maltillisen lievä kaukokaipuu. Jo käymistäni paikoista olen havitellut viime aikoina vain Prahaan takaisin. Siihen kaupunkiin liittyy muistoissani niin kiehtovaa vierauden ja toiseuden tunnetta.

3. Kadutko mitään päätöstä elämässäsi? Sana ”päätös” linkittyy minun elämässäni muutoksiin, jotka ovat loppujen lopuksi aina olleet hyvästä. Päätöksien ansiosta olen päässyt eteenpäin elämässäni. ”Päätös” tarkoittaa minulle myös henkistä vahvuutta ja luonteenlujuutta. En voi siis sanoa katuneeni yhtäkään päätöstäni. Paljon enemmän olisin katunut päättämättä jättämistä, monissakin tilanteissa elämäni varrella. 

4. Ketä julkisuuden henkilöä arvostat? Ei-niin-salainen idolini on jo vuosia ollut Anni Sinnemäki. Annin runot ovat mahtavia ja tarkkakatseisia ja hänen arvomaailmansa tuntuu ihanteelliselta. Kahdesti olen kuullut Annin lausuvan runojaan. Hienoja hetkiä.

5. Mikä on sinusta vaikeinta vanhemmuudessa? Osata olla itsekäs, ottaa omaa aikaa ja hyväksyä, että minun on päästettävä lapsestani vielä joskus kokonaan irtikin.

6. Jos lahjoitat hyväntekeväisyyteen, mihin ja miksi? Olen kuukausilahjoittaja sekä Amnestylle että Greenpeacelle. Se on tarpeeksi vaivaton tapa auttaa.

7. Mistä haaveilet? Omasta pienestä puutalosta, kirjastohuoneesta, villiintyneestä hyötypuutarhasta, kanalasta, kalastamisen opettelemisesta, pidemmistä pyöräretkistä, yhdestä tai kahdesta lapsesta lisää sitten joskus aikanaan…

8. Päivän paras hetki? Kun lapsi on saatu nukkumaan ja on kahdenkeskistä aikaa jutella ja vaikka juoda viiniä omalla pienellä terassillamme.

9. Hienoin teatteri/konsertti/tms elämys, jonka olet kokenut? Liian vaikeaa valita! Mutta viimeaikaisista paras oli kuulla Provinssirockissa Blurin Song 2 livenä ja hyppiä aivan hulluna mukana koko kaksiminuuttinen. Silloin tunsin itseni taas nuoreksi.

10.  Unohtumattomin maisema? Kilimanjaron luminen huippu, joka sukelsi esiin pilvien lomasta vain aikaisin aamulla ja illalla juuri ennen auringonlaskua. Illan valon vaaleanpunainen kajo sen rinteitä vasten oli uskomattoman kaunis. 

 

Kysymykseni muille:

1. Mikä on lempimatkakohteesi Suomessa?

2. Minkä asian osaat erityisen hyvin?

3. Mitä haluaisit harrastaa?

4. Minkä päivän elämästäsi haluaisit elää uudestaan?

5. Mitä ruokaa söisit vasta silloin, jos hengissä pysymisesi riippuisi siitä?

6. Mikä blogi on salainen paheesi?

7. Mitä haluaisit sanoa viiden vuoden takaiselle itsellesi?

8. Mitä katat pöytään vieraille?

9. Minkä kulkuneuvon kyydissä matkustat mieluiten?

10. Millä sanoilla tai mielikuvilla rauhoitat tai tsemppaat itseäsi tiukassa paikassa?

Olisi hauskaa jos Marjia ja karkkimaria vastaisivat, kaikki muutkin saavat toki. 

 

Suhteet Oma elämä Höpsöä Syvällistä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.