Uusi luku

Jos minun elämäni olisi iltapäivälehti, olisi sen skuuppina tänään: Kotiäiti palasi työelämään! Kaksi päivää takana, ja oloni on vielä osittain epätodellinen. Olen toki ollut vähäsen pallo hukassa töissä, mutta olen myös osannut paljon asioita ja loppuja palauttelen mieleeni pikku hiljaa. Onneksi ihmiset ovat ymmärtäväisiä, ja muillakin kesälomia takana. 

Sunnuntaina illalla alkoi jännittää, mutta sain onneksi nukuttua kohtuullisen hyvin. Kunnes heräsin itsekseni 45 minuuttia ennen kellon soittoa, jolloin alkoi armoton nipistely vatsanpohjassa. Olin kasannut kaikki tarvitsemani tavarat illalla valmiiksi (mies päivitteli sitä suurta kekoa pöydällä), jotta ensimmäisenä työaamuna ei tarvitsisi ryntäillä pitkin asuntoa kuin päätön kana. Pyöräily töihin jännitti myös: löytyykö hyvä reitti ja ehdinkö tarpeeksi ajoissa siistiytyäkseni pyöräilyn jäljiltä? No, tietyöt yllättivät minut pariin otteeseen ja soijaa pukkasi, mutta kyllähän noista selvittiin. 

Viimeinen päiväni kotiäitinä oli mahdollisimman mukava. Olimme koko perhe yhdessä koko päivän, kävimme uimassa ja söimme vohveleita iltapalaksi. Lapsen mentyä nukkumaan käperryin pienenä jännityspallerona mieheni kainaloon. Ilmassa oli haikeutta.

Vauvavuosi (ja pari ekstrakuukautta siihen päälle) kului luvattoman nopeasti, vaikka joskus tammikuussa tuntuikin, ettei elokuu tule ikinä ja mökkihöperöidyn tänne lähiöön. Jos saisin valita näillä tiedoillani koti-työ-kuviot uudelleen, päätyisin varmaankin samaan ratkaisuun. Olen aina kokenut elämänvaiheet arvokkaiksi ja mielekkäiksi juuri niiden väliaikaisuuden vuoksi. Minua helpottaa tietää etukäteen, että asioilla on alku ja loppu. Jos kotiäitiyteni olisi ollut kestoltaan määräämätön vailla tietoa työpaikasta mihin palata, olisin ollut ahdistunut ja lujaa. 

Miehestäni tulee nyt koti-isä vuoden loppuun saakka. Olen onnellinen hänen puolestaan. Hän saa tutustua tyttäreensä syvällisemmin ja olla se, joka tietää kuulumiset ja mieltymykset, Vaiheet ja vaikeudet. Minä taas tulen hikisenä kotiin antoisan työpäivän jälkeen ja tapaan keittiöstä puuhailemasta kaksi lempi-ihmistäni koko maailmassa. Kaksi leppoisaa tyyppiä, joista toisella on vaippa ja maailman söpöimmät pienet hymykuopat, ja toisella leveät hartiat ja maailman turvallisin syli.