Ihana kesä-Tampere: Haihara
Jos Kaukajärvi on sinunkin mielestäsi keskustelupalstajuorujen mukainen ankea ghetto, niin ryhdistäydypä vähän ja tule pistäytymään kauniina kesäpäivänä Haiharassa. Haihara on osa Kaukajärveä, ja eräs Tampereen salatummanpuoleisista helmistä. Jos tämän idyllin tietäisivät kaikki, niin tänne tulisivat kaikki paistattelemaan päivää.
Haiharan kartano pihapiireineen on paitsi kaunis, myös monin tavoin vireästi toimiva ja ympäristön asukkaita palveleva keskus. Kesäisin sen mailla toimii mm. kesäteatteri, kahvila, nukketeatteri, käsityöpajoja, puistokonsertteja, taidekeskus… Kartanoa voi myös vuokrata puitteiksi omille juhlilleen.
Kunhan on taidetta katsastettu kyllin ja kahvilassa evästetty, voikin suunnata suoraan kartanon takapihalta alamäkeen kohti rantaa ja ottaa käännöksen vasempaan. Rantapolkua parisataa metriä eteenpäin ja saavut ihanaan uimarantaan, joka sopii myös aivan perheen pienimmille. (Tämä testattu tänään 1-vuotiaan kanssa. Riemuissaan istui rantavedessä ja loiskutteli.)
Riihiniemen uimaranta on melkoisen suosittu, enkä ihmettele. Matalan hiekkarannan lisäksi sieltä löytyy isommille uimareille sopiva laituripaikka, josta on turvallista hyppiä veteen joka suuntaan, suojaisa niemi, jonka nurmella voi tuulensuojassa paistatella auringossa hyljelauman omaisesti, kunnolliset pukukopit ja wc:t naisille ja miehille, säävarauksella auki oleva, mummojen pyörittämä jäätelökioski, pikkusummaa vastaan vuokrattavia soutuveneitä, sekä keinut ja leuanvetotangot.
Tänään uimavesi oli jo 20-asteista, pulahdin sinne itsekin innoissani pää edellä kuin vain vähäsen löysävatsanahkainen delfiini. Kyllä kelpasi. Ai miten tänne paratiisiin pääsee? TKL:n bussilla nro 15, päätepysäkille asti. Olet silloin jo miltei kartanon pihalla. Keskustorilta noin 25 minuuttia posottelua Nekalan ja Viialan läpi, kannattaa ottaa kotiseutumatkailun kannalta. Ehkä lähiöt vievät persoonallisuudellaan sinunkin sydämesi.