Kasvaa vuosien paino*
Harhauduin eilen katselemaan vuosien takaisia valokuvia itsestäni, ja jestas! En ollut tunnistaa itseäni.
Kuvien selaamisen jälkeen minulle iski jonkinlainen taaperoblues. Äh, miksi en voi olla enää nuori ja laiha. Miksen tuolloin tajunnut olevani ihan vetävän näköinen mimmi ja ottanut siitä enemmän irti? Youth is wasted on the young. Miksi olen nykyään paria vaatekokoa isompi lähiömutsi, jonka elämä on niin pientä? Tuleeko mun elämästä enää koskaan jännää, villiä ja vapaata?
No, eihän siitä tule. Mutta noissa kuvissa on nuudeleilla, ruisleivillä ja omenoilla riutunut opiskelijatyttö, jolla oli sisällään vuoristorata ja tulenkatkuisia, pelottavan vahvoja mielipiteitä. Opiskelijatyttö etsi levottomana itseään ja oli varma, ettei kukaan häntä kesytä. Tai edes saa kesyttää. Ei hän oikeastaan edes uskonut rakkauteen. Toisten ihmisten omakotitalo- ja ydinperheidyllit ällöttivät häntä.
Sattumalta vastaan tuli ihminen, jonka kohdalla ei järjen äänelle puheenvuoroja annettu. Hän oli ihminen, jonka kanssa tiesin ensihetkistä alkaen tekeväni lapsia. En vieläkään osaa selittää, miksi. Sen vain tietää.
Nyt yhteinen elämä on arkeutunut, kun on se yhteinen lapsi. On asuntolaina ja yhteensovitettavat, kalenterilla tarkistettavat aikataulut. On toimittava tiiminä ja sovittava monisanaisesti tavattoman tavallisistakin asioista. Hätkähdyttävää, miten paljon enemmän palaveeraamista ja vaivannäköä yhdenkin lapsen perheen, talouden ja kodin ylläpitäminen vaatii entiseen pariskuntaelämään verrattuna. Totta kai se vie elämästä sellaista spontaaniuden hohtoa. Kun pitää muistaa niitä varavaippoja ja sosepurkkeja pakata mukaan, ennen kuin voi lähteä ovesta ulos.
Mutta nyt on näin. Pitää vain muistaa järjestää kaikkea kivaa ja odottamisen arvoista. Sekin, että kalenterissa on heinäkuun alkuun sovittuna pieni kahdenkeskinen piipahdus länsirannikolle, riittää pitämään kipinää yllä. Ja pitää muistaa treffit myös itsensä kanssa. Keksinkin niille uuden ilmenemistavan; piipahdan vastedes aina tilaisuuden tullen lähirannalla uimassa yksikseni. Tänäänkin järveen jäivät ihanasti monet raskaat ajatukset.
Myös ajatus siitä, että keski-ikä voi olla uusi nuoruus lasten muuttaessa pois kotoa, on lohdullinen. Meikä varmaan villiintyy silloin ihan täysin! Vähintään menen viikonloppuisin lähipubiin laulamaan karaokessa Aikuista naista…
No mutta, tällä samalla asenteella eteenpäin!
*Kts .