Mukuloita kaduilla ja koulussa

Huh huh mikä jättipotti tämä päivä näyttäisi lapsi-, perhe- ja vanhemmuusaiheisten uutisten suhteen olevan.

…

Yle.fi teki kyselyn muittem mukuloitten (tälleen riäväkyläläisittäin) kasvattamiseen liittyen, ja tuloksia puidaan runsain mitoin uutissivustolla. Johtopäätöksinä lienevät, että yleensä ottaen vanhemmat hyväksyvät lastensa ojentamisen muiden ihmisten toimesta, jos se tapahtuu aiheesta ja asiallisesti. Lisäksi todetaan, että yleisimmin vieraiden lasten kyseenalaiseen käyttäytymiseen puuttuvat muut vanhemmat. Ihan järkeenkäypää, koska vanhempana pitää muutenkin muodostaa kirkas mielikuva siitä, miten ihmisten ilmoilla käyttäydytään. 

Oma tähtihetkeni alamittaisten käyttäytymiseen puuttumisessa oli, kun syksyllä huomautin ystävällisesti ruuhkabussissa kiroilevalle kolmen teini-ikäisen pojan joukolle, että voisivat siistiä kielenkäyttöään lasten läsnäollessa. Pojat sanoivat ”totta kai” ja ”anteeksi” ja puhuivat siivommin koko loppumatkan. Tunsin itseni arjen sankariksi. Noin muutoin olen lähinnä puuttunut, jos tuntemattomat lapset ovat kiusanneet kissoja, oravia tai vastaavia. Harvoinpa silti tulee huonosti käyttäytyviä lapsia vastaan, onneksi.

Hmm, oman mukulan karkkihyllyraivareita tässä odotellessa. Helppohan se on vielä lehteriltä huudella, kun oma kupeitten hedelmä ei ole uhmaikääkään saavuttanut…

…

Kovasti on tänään mediassa puhututtanut myös Alppilan ruokasali -keissi. Jutussa on monta ulottuvuutta. Häirikköoppilaat tuntuvat muuttuvan aina vain röyhkeämmiksi ja rajattomammiksi. Lisäksi miltei jokaisella oppilaalla on taskussaan kännykkä, jolla voi kuvata videonpätkän opettajan toimista hankalassa tilanteessa. On väläytelty jopa, että oppilaat tahallaan provosoisivat opettajaa ja ottaisivat sitten videolle tämän reaktion. Opettajat on ajettu ahtaalle; heidän toimensa ovat suurennuslasin alla sekä oppilaiden, vanhempien että esimiesten taholta. 

Some-mielipide tuntuu olevan, että opettaja toimi oikein. Sitten taas, lasten turvallisuutta ei koulussa tulisi loukata. Toki pitäisi olla oikeus koskemattomuuteen, mutta mihin rajaan asti? 

Kannattaisin konkreettisia rangaistuksia (mm. oppilaan aiheuttamien vahinkojen korvaamista työllä), opettajien ja oppilaiden yhdessä sopimia sääntöjä, opettajakunnan tiivistä yhden köyden vetoa toimintasuunnitelmia kiperien tilanteiden varalle sopiessa, yhteistyötä kotien kanssa, oikeutta tutkia koululaukku jos on epäilyksiä vaarallisista esineistä, oppilaiden suurempaa oikeutta osallistua oppimisympäristönsä rakentamiseen… Keinoja olisi, niitä on vain otettava käyttöön. Koulumaailman toimintamalleja olisi ajateltava kokonaisvaltaisesti uusiksi, koska ympäröivä yhteiskuntakin on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä hyvin paljon.

Aikuisen auktoriteetti lapseen nähden olisi hyvä pitää koulumaailmassa voimissaan, mutta sitä auktoriteettia on käytettävä hyvään ja hyvin. Ei pelolla opeteta, eikä nöyryyttämisellä tai alistamisella. Toinen ääripää on opettaja, joka ei kykene millään keinoin tuomaan työrauhaa luokkaan. Oppilaat tuntuvat haistavan epävarmuuden ja käyttävän sitä häikäilemättömästi hyväkseen. Niin raivostuminen kuin nurkkaan vetäytyminenkin ovat huonoja vaihtoehtoja molemmat. Jospa vain opettaja ja oppilaat voisivat asettua samalle puolelle asemasodan sijasta. 

Lasten ja nuorten kanssa työtä tehdessä on kokemus paras opettaja ja aika on se, joka saa työvälineitä kertymään henkiseen selkäreppuun. Mutta luokanopettajakoulutuksessa olisi ripeästi kiinnitettävä erityistä huomiota lasten kasvavaan levottomuuteen. Välineitä kurin pitämiseen on saatava jo ennen kuin niitä tarvitaan. Muuten tulee mentyä kipeästi metsään vähintään muutaman kerran. 

Ja itse asiassa, metsäänhän niitä lapsia juurikin pitäisi viedä rauhoittumaan. Ehkä oppiminen kouluympäristössä on liian irrallaan todellisesta elämästä. Lapset kokevat levottomuutta, koska pänttääminen tuntuu turhalta ja tylsältä. (Ehkä ne kokevat levottomuutta myös siksi, että ovat täynnä sokeria ja tuijottavat ruutuja päivät pitkät…) 

Miten tehdä koulusta turvallinen, mukava ja innostava paikka, jossa lapset kävisivät mielellään? Millaista murrosta opettajuus vaatii?