Biljoona miljoona vuotta oon onnellinen
Tapahtui jotakin jo lauantaina, mikä sai minut taas oivaltamaan asioita. Lauantai oli aivan erityinen päivä, jota oltiin odotettu kuukausikaupalla. Eikä sittenkään mitään aivan tavattoman ihmeellistä tapahtunut.
Oltiin sovittu kummitäti lapsenvahdiksi kauan etukäteen. Kummitäti harjoitteli lapsenvahtiutta pari päivää ennen h-hetkeä, jotta kaikki menisi hyvin monituntisessa vauvanvahtimisrupeamassa. Valmistautuminen oli siis huolellista, ja tuotti toivotun lopputuloksen, eli kummitädin ja kummilapsen kahdenkeskisen mukavan illan onnistuneine nukutuksineen kaikkineen.
Olin tehnyt pöytävarauksen neljälle hengelle muutaman päivän etukäteen. Sekin osoittautui oikeaksi liikkeeksi, koska ravintola oli muutoin täynnä sisään astuessamme. Miten tavattoman mukavaa oli istua ystävien kanssa rauhassa ravintolassa, syödä alkupalaksi etanapannullinen puoliksi rakkaan kanssa, jutustella niitä näitä. Ihan unohtaa olevansa mitään muuta kuin vaimo ja ystävä, hauska ja kiinnostava tyyppi ilman mitään vauvalisäkettäkin.
Ravintolasta suuntasimme keikalle, sekin loppuunmyyty. Mutta kas, olimme ostaneet liput jo kauan sitten. Miten mukavaa olikaan parin kuukauden ajan nähdä joka päivä ne keikkaliput jääkaapin ovessa muistuttamassa, että tulossa on erityinen ilta. Jotakin, mitä varten laittautua, ja milloin tehdä vain aikuisten juttuja.
Soitto oli juuri alkanut, kun pääsimme sisälle. Sali oli täynnä kaikennäköisiä ihmisiä parikymppisistä keski-ikäisiin, ja hyväntahtoinen meininki henki koko joukosta. Kitara soi raukeana, taitavasti ja särmikkäästi. Rakkaani otti minut kainaloonsa ja piti siinä koko keikan ajan. Tutut biisit vuorottelivat tuntemattomampien kanssa, ja muutaman kohdilla tunsin hyvin voimakkaita onnen ja mielihyvän aaltoja. Käteni nousivat itsestään ilmaan taputtamaan mukana.
Tunsin, että tämä on mun maailman parasta elämääni. Etten voisi toivoa mitään enempää. Minä olen tullut juuri tähän, missä on hyvä. Ja olen sen ansainnut.
Eräs ihailemani ihminen sanoi minulle kerran yöbussissa: ”Äitinä ei voi kuin voittaa. On ihanaa lähteä viettämään omaa aikaa, ja on ihanaa tulla kotiin.” Niinpä. Minusta tuntuu, ettei tarvitse enää pyristellä saavuttaakseen jotakin, ollakseen jotakin. Minä olen jo niin paljon, enemmän kuin kymmenen vuoden takainen minä olisi koskaan edes uskaltanut haaveilla. Ja olen niin onnellinen, että olen oppinut tämän. Olemaan tässä ja nyt. Rakastamaan koko sydämestäni juuri heitä, jotka olen elämääni saanut ja löytänyt.
Menevii ja tulevii, kuka niitä murehtii,
Meripihkahuoneessamme beibi ollaan ikuisii,
Kanssas sun beibi oon onnellinen