Mukuloita kaduilla ja koulussa

Huh huh mikä jättipotti tämä päivä näyttäisi lapsi-, perhe- ja vanhemmuusaiheisten uutisten suhteen olevan.

Yle.fi teki kyselyn muittem mukuloitten (tälleen riäväkyläläisittäin) kasvattamiseen liittyen, ja tuloksia puidaan runsain mitoin uutissivustolla. Johtopäätöksinä lienevät, että yleensä ottaen vanhemmat hyväksyvät lastensa ojentamisen muiden ihmisten toimesta, jos se tapahtuu aiheesta ja asiallisesti. Lisäksi todetaan, että yleisimmin vieraiden lasten kyseenalaiseen käyttäytymiseen puuttuvat muut vanhemmat. Ihan järkeenkäypää, koska vanhempana pitää muutenkin muodostaa kirkas mielikuva siitä, miten ihmisten ilmoilla käyttäydytään. 

Oma tähtihetkeni alamittaisten käyttäytymiseen puuttumisessa oli, kun syksyllä huomautin ystävällisesti ruuhkabussissa kiroilevalle kolmen teini-ikäisen pojan joukolle, että voisivat siistiä kielenkäyttöään lasten läsnäollessa. Pojat sanoivat ”totta kai” ja ”anteeksi” ja puhuivat siivommin koko loppumatkan. Tunsin itseni arjen sankariksi. Noin muutoin olen lähinnä puuttunut, jos tuntemattomat lapset ovat kiusanneet kissoja, oravia tai vastaavia. Harvoinpa silti tulee huonosti käyttäytyviä lapsia vastaan, onneksi.

Hmm, oman mukulan karkkihyllyraivareita tässä odotellessa. Helppohan se on vielä lehteriltä huudella, kun oma kupeitten hedelmä ei ole uhmaikääkään saavuttanut…

Kovasti on tänään mediassa puhututtanut myös Alppilan ruokasali -keissi. Jutussa on monta ulottuvuutta. Häirikköoppilaat tuntuvat muuttuvan aina vain röyhkeämmiksi ja rajattomammiksi. Lisäksi miltei jokaisella oppilaalla on taskussaan kännykkä, jolla voi kuvata videonpätkän opettajan toimista hankalassa tilanteessa. On väläytelty jopa, että oppilaat tahallaan provosoisivat opettajaa ja ottaisivat sitten videolle tämän reaktion. Opettajat on ajettu ahtaalle; heidän toimensa ovat suurennuslasin alla sekä oppilaiden, vanhempien että esimiesten taholta. 

Some-mielipide tuntuu olevan, että opettaja toimi oikein. Sitten taas, lasten turvallisuutta ei koulussa tulisi loukata. Toki pitäisi olla oikeus koskemattomuuteen, mutta mihin rajaan asti? 

Kannattaisin konkreettisia rangaistuksia (mm. oppilaan aiheuttamien vahinkojen korvaamista työllä), opettajien ja oppilaiden yhdessä sopimia sääntöjä, opettajakunnan tiivistä yhden köyden vetoa toimintasuunnitelmia kiperien tilanteiden varalle sopiessa, yhteistyötä kotien kanssa, oikeutta tutkia koululaukku jos on epäilyksiä vaarallisista esineistä, oppilaiden suurempaa oikeutta osallistua oppimisympäristönsä rakentamiseen… Keinoja olisi, niitä on vain otettava käyttöön. Koulumaailman toimintamalleja olisi ajateltava kokonaisvaltaisesti uusiksi, koska ympäröivä yhteiskuntakin on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä hyvin paljon.

Aikuisen auktoriteetti lapseen nähden olisi hyvä pitää koulumaailmassa voimissaan, mutta sitä auktoriteettia on käytettävä hyvään ja hyvin. Ei pelolla opeteta, eikä nöyryyttämisellä tai alistamisella. Toinen ääripää on opettaja, joka ei kykene millään keinoin tuomaan työrauhaa luokkaan. Oppilaat tuntuvat haistavan epävarmuuden ja käyttävän sitä häikäilemättömästi hyväkseen. Niin raivostuminen kuin nurkkaan vetäytyminenkin ovat huonoja vaihtoehtoja molemmat. Jospa vain opettaja ja oppilaat voisivat asettua samalle puolelle asemasodan sijasta. 

Lasten ja nuorten kanssa työtä tehdessä on kokemus paras opettaja ja aika on se, joka saa työvälineitä kertymään henkiseen selkäreppuun. Mutta luokanopettajakoulutuksessa olisi ripeästi kiinnitettävä erityistä huomiota lasten kasvavaan levottomuuteen. Välineitä kurin pitämiseen on saatava jo ennen kuin niitä tarvitaan. Muuten tulee mentyä kipeästi metsään vähintään muutaman kerran. 

Ja itse asiassa, metsäänhän niitä lapsia juurikin pitäisi viedä rauhoittumaan. Ehkä oppiminen kouluympäristössä on liian irrallaan todellisesta elämästä. Lapset kokevat levottomuutta, koska pänttääminen tuntuu turhalta ja tylsältä. (Ehkä ne kokevat levottomuutta myös siksi, että ovat täynnä sokeria ja tuijottavat ruutuja päivät pitkät…) 

Miten tehdä koulusta turvallinen, mukava ja innostava paikka, jossa lapset kävisivät mielellään? Millaista murrosta opettajuus vaatii?

Suhteet Oma elämä Opiskelu Uutiset ja yhteiskunta

Pil pil pil…pilleri!

Onkohan olemassa mitään yhtä epätasaisesti ja epäreilusti ihmisten kesken jakautuvaa ominaisuutta kuin hedelmällisyys? Toiset yrittävät vuosia saada lasta tuloksetta. Toiset tulevat raskaaksi, vaikka käyttäisivät säännöllisesti e-pillereitä, tai jälkiehkäisypilleristä huolimatta. Sitten on meitä ällöttävän onnekkaita paskiaisia, jotka emme kertaakaan ole tulleet toivomattamme raskaaksi, ja kun omasta toiveestamme annamme mahdollisuuden siittiön ja munasolun kohtaamiselle, se tapahtuu saman tien.

En voi siis sanoa tietäväni mitään yllätysraskauden mukanaan tuomista paniikin tunteista ja valinnoista, jotka silloin on tehtävä, enkä mitään kuukausi toisensa perään tapahtuvista yrittämisistä ja karvaista pettymisistä. Mutta ehkäisystä minulla on halu sanoa jotakin. 

Olen syönyt e-pillereitä nuoruuteni varrella muutamaan otteeseen, ensimmäisen kerran muistaakseni juuri ja juuri 19-vuotiaana. Olen halunnut käyttää niitä vain silloin, kun minulla on ollut tarvetta ehkäisylle. Toivottuna sivuvaikutuksena sain pillereiden käytön aikana myös siedettävämmät kuukautiset. Muita sivuvaikutuksia en rekisteröinyt juurikaan. Olen aina jostakin syystä pitänyt itseäni ailahtelevana, levottomana ja vähän hankalana tyyppinä, joten en kokenut vuoristoratamaisuuttani pillereistä johtuvaksi. Silti aina, kun lopetin pillerit, tunsin kuoriutuvani muovikalvon sisältä ja aistieni terävöityvän huumaavissa määrin.

Jotenkin en kuitenkaan osannut ottaa noita merkkejä todesta, vaan aloitin kyseenalaistamatta elämäni pisimmän pilleriurakan aivan alkuvuodesta 2008, nykyisen suhteeni kestettyä silloin muutaman kuukauden. Lopetin pillerit heinäkuussa 2011 yhteisesti neuvotellulla ajatuksella ”no nyt se vauva saa tulla, sitten kun on tullakseen.” (Sadonkorjuu koittikin jo toukokuussa, mutta sehän on jo ihan toinen juttu se.)

Ja voi mikä paratiisi minulle aukeni! Ylimääräisten hormonien poistuessa hiljalleen kehostani vuosien jälkeen muistan sen tuntuneen kuin uudestisyntymiseltä. Hajut, maut ja värit olivat kaikki terävämpiä, huumaavampia, selkeämpiä. Näin olen kirjannut tuntojani pillereiden lopettamisen ja raskaaksi tulemisen välissä, elokuussa 2011:

oon kuoriutunut muovikelmusta. sellaisen sisällä tunnen eläneeni kolme vuotta. kroppa on jotenkin herkistynyt ja ajatukset selkeitä ja kirkkaita ja hienovireisiä. sitä on vaikea selittää, mutta olo on kaikin puolin luonnollisempi ja vastaanottavaisempi elämän ihmeellisyyksille. hajuaistini on herkistynyt, poikaystävästä tuntuu löytyvän joka päivä uusia hajuja, joissa on erilaisia, vaihtelevia vireitä. 

ja luomuseksi sitten, huh huh se on mahtavaa. rinnat on tosi tuntoherkät (ja kaikki muukin), ja se, mikä aikaisemmin on tuntunut pelkästään kivalta, nyt melkein räjäyttää pään. psyykkisesti tuntuu kuin jokin jarru olisi otettu pois päältä. ei tarvitse enää herätellä ja viritellä halua itsessään, vaan se jotenkin purskahtaa hallitsemattomana ilmoille. oon kuin pieni eläin. mahtavaa! ”

Nyt jälkeenpäin ajatellen, e-pillereiden lopettaminen on myös tasaannuttanut miellyttävästi persoonallisuuttani. Mun on ollut todella paljon helpompi olla itseni kanssa, kun epämääräiset, ennustamattomat ja välillä hallitsemattomatkin ahdistukset ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen. En toki voi varmaksi sanoa niiden johtuneen yks yhteen pillereiden käytöstä, mutta kummasti ne loppuivat samaan aikaan kuin paketin viimeinen pillerilevykin. Olen oikeasti jopa ihmetellyt, miten mieheni on jaksanut käsittämättömiä pillerinhuuruisia kiukuttelujani vuosien varrella, niin naurettavilta ne näin jälkikäteen tuntuvat… Nyt minulla on henkisesti hyvä olla kaikin puolin, se on ihanaa.

Eräs melko tunnettu blogikasvo on kokenut samoin, hyvin pedattua kriittistä pohdintaa e-pillereiden käytöstä löytyy täältä.

Nyt, näine omine kokemuksineni, minulle on melko selvää, etten tule enää koskaan palaamaan hormonaaliseen ehkäisyyn, ellei siihen ilmaannu jotakin todella painavaa syytä. Näin olen sen järkeillyt:

1) Jos kuukaudessa on muutama päivä, jolloin voin tulla raskaaksi, on kohtuutonta että söisin vähintään 3/4 kuukaudesta ylimääräisiä hormoneja. 

2) Miksi ottaisin lääkettä, joka ei ole pakollinen, ja jota ilman mun on parempi olla kuin sitä käyttäessäni? 

3) En koe kondomin käyttöä hankalaksi. Kokeilemalla eri merkkejä ja malleja löytää omaan käyttöön parhaiten sopivan, koska eroja niissä todellakin on.

4) Jos kondomi pettää, aina voi marssia apteekkiin hakemaan jälkiehkäisypillerin. Niin tekee vastuullinen ihminen. 

Annahan vielä Vuoden Mutsin kertoa sulle kortsujen ostamisen ihanuudesta.

7003802_700b.jpg

kuva

 

Kehtaatko kertoa teidän vauva/lapsiperheenne ehkäisyasioista? Minkä vaihtoehdon olet kokenut itsellesi parhaaksi ehkäisyksi?

Suhteet Oma elämä Seksi Terveys