Olkoon maailma sinulle kaunis

En ymmärrä, miten tämä Jari Sinkkosen haastattelu helmikuun puolivälistä on voinut mennä minulta sivu suun. Onneksi löysin sen nyt. Olen pohtinut muutaman päivän kyseisen haastattelun sanomaa, se on hieno. Lasta tulisi rakastaa nyt ja tässä, sellaisena kuin hän on. Vanhemman kiintymys ei ole jotakin, mitä saa vain kun onnistuu ja pärjää, vaan se on pysyvää. Vanhempien rakkautta ei tarvitse lapsen ansaita. 

Tähän väliin Satu Silvon lausahdus: ”Olen ymmärtänyt, etteivät lapseni voi eikä heidän kuulukaan rakastaa minua yhtä paljon kuin minä heitä. Heidän tehtävänään on rakastaa sitten joskus omia lapsiaan.”

Sitten tajusin enemmänkin. Vaikka haluankin olla sukupuolisensitiivinen kasvattaja, (tai ehkä juurikin siksi) mietin usein, millaisen naisen mallin annan tyttärelleni. Naisena. Minuna. Ja miten se vaikuttaa hänen käsitykseensä itsestään ja omasta arvostaan.

En halua antaa omien käsitysteni ja painolastieni vaikuttaa kielteisesti siihen, miten tyttäreni tulee maailmaan suhtautumaan. En halua hänen joutuvan koskaan kokemaan, ettei pystyisi tekemään jotakin, koska minä itse en ole pystynyt ja olen siirtänyt hänelle sellaisen ajatusperinnön, ettei hänkään pystyisi.

Voi kuulostaa monimutkaiselta, mutta ajatuskulkuni ytimenä on tämä: katkaisen negatiiviset kierteet asenteiden ja ajatusten suhteen niin, etteivät ne periydy enää minulta eteenpäin jälkeläisilleni. Mitä tahansa minulle on joskus tapahtunutkin, se ei ole tapahtunut lapselleni. Hän saa kohdata maailman puhtaana ja mahdollisuuksia täynnä olevana. Hänelle jokainen ovi on auki ja hän päättää itse, mistä niistä astuu sisälle. 

Lapseni ei ole täällä toteuttamassa minun unelmiani, eikä myöskään kantamassa minun epäonnistumisiani. Tästä päivästä alkaen minä alan arvostaa itseäni enemmän ja pitää puoliani paremmin, jotta tyttärenikin sen aikanaan osaisi. 

Minkä tahansa (lain rajoissa olevan) ehdotuksen kanssa hän luokseni tuleekin, minä aion kannustaa ja tukea, en tyrmätä. Haluan antaa hänen unelmilleen siivet. En aio koskaan vähätellä tai epäillä häntä, en kertoa hänen tarinaansa hänen puolestaan tai määritellä häntä omasta näkökulmastani. 

Lapseni ei ole täällä minua varten, minä vain kasvatan häntä parhaan taitoni mukaan lahjaksi maailmalle.

mothers-day-tiger-hug-4.jpg

Sit tähän tämmönen söpö loppukevennys.

 

kuva

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Syvällistä

Tylsyydestä taitolaji

Yle uutisoi, miten lapsista on tullut viihteen suurkuluttajia. Yhä suurempi osa mm. musiikista ja elokuvista suunnataan lapsille, jotka ovat kasvava kuluttajaryhmä. Uhka vai mahdollisuus?

Uutisessa viitataan siihen, että vanhemmat suovat yhä enemmän viihdesisältöjä lastensa elämään, koska kaikessa halutaan ajatella lapsilähtöisesti, tai koska halutaan viihteellä paikata sitä, ettei ehditä olla riittävästi läsnä lasten elämässä. Viihde haukkaa suuren osan lasten vapaa-ajasta. Uutisen lopussa kuluttamiseen erikoistunut sosiologian professori Terhi-Anna Wilska Jyväskylän yliopistosta toteaa nasevasti näin:

”Sitten voi vakavammin ajatella, että miten se vaikuttaa ikävämpiin asioihin, jotka kuitenkin ovat niitä elementtejä, joilla pärjää elämässä. Että on peräänantamaton, velvollisuudentuntoinen ja valmis tekemään tylsiäkin asioita. Eli lapsiahan pitäis myös opettaa kestämään sitä, että välillä on vaan tylsää. Ei ole mitään tekemistä, ei ole mitään hauskaa ja ei ole mitään viihteellistä.”

Saanpa itseni kuulostamaan ihanan ankealta mutsilta ihannoimalla tällaista. 😀

Omasta lapsuudestani muistan 90-luvun alusta juurikin sen, miten aina piti itse keksiä tekemistä. Pienessä kunnassa ei paljoa ollut valmiita virikkeitä. Olin paljon ulkona, jossa enimmäkseen sotkin kura- ja savivelleillä sekä tutkailin matoja kasvimaalla, piirsin, rakentelin eeppisiä torneja c-kasettikoteloista, kyläluutailin naapurissa. Onko lapsuus enää sellaista?

Tylsyydestä kumpuaa mielikuvituksen ja luovuuden voima. Jos aina on silmät ja korvat täynnä valmista sisältöä, ei ole tilaa omille visioille. 

Mutta en suhtaudu pelkästään kriittisesti lisääntyvään lasten viihteeseen. Kunhan se on laadukasta ja kunhan vanhemmat pitävät huolen, ettei se täytä liiaksi lasten vapaa-aikaa. Tärkeää on myös saada niitä viihde- ja kulttuurielämyksiä yhdessä ja keskustella niistä jälkeenpäin.  

Perheiden soisi löytävän tiensä elokuvateattereiden lisäksi elävän teatterin pariin. Lapsille on myös tanssiteatteria, kuten esimerkiksi MD:n varmasti huikea Ronja Ryövärintytär. Tampereella Lastenkulttuurikeskus Rulla järjestää ilmaista nukketeatteria ja kaikkea muutakin ihanaa lapsille, kannattaa väijyä heidän nettisivujaan tapahtumien suhteen. Viihde on kulttuuria ja kulttuuri voi olla korkea-sellaista myös lapsille. Itse odotan innolla, että pääsen kuluttamaan teatterin penkkejä kupeitteni hedelmän kanssa. Kummit ja mummit toki mukaan!

 

 

Suhteet Ystävät ja perhe Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta