Painava lapsuus

Mediahaukan haaviin osui Yle Teemalla 17.1. esitetty Ylipainoinen USA -dokumenttisarjan (The Weight of the Nation, USA 2010) osa 3/4: Lapset vaaravyöhykkeessä. Areenasta sen voi katsoa kuun loppuun saakka. Kyseessä on laadukas HBO:n dokkari, jonka katsomista voin suositella lämpimästi.

Heti lyödään lukuja tiskiin, karmeita lukuja. Yhdysvaltalaisista lapsista 18 prosenttia on ylipainoisia, siis lähes viidennes. Lasten lihavuus on kolminkertaistunut yhden sukupolven aikana. Ja koska Suomea kuulee usein sanottavan Euroopan amerikkalaisimmaksi maaksi, kannattaa olla tarkkana. 

kuva täältä

Dokumentissa mm. seurataan yksittäisiä lapsia, jotka ovat alkaneet lihoa ja joiden vanhemmat ovat huolestuneet asiasta. Tutkimuksiin pääseminen ja räätälöityyn paino-ohjelmaan osallistuminen lienee parasta, mitä heille voi tapahtua. Lapsuusajan lihavuus enteilee useimmiten lihavaa aikuisuutta. Diabetes lisääntyy lasten keskuudessa huolestuttavaa vauhtia. ”Arvioiden mukaan joka kolmas vuonna 2000 syntynyt sairastuu diabetekseen.” Kuulostaa aivan jäätävän karmealta.

Mutta miksi kaikki tämä lasten lihavuus? Dokumentissa pureudutaan moniin sen syihin, jotka ovat ilmeisiä, mutta eivät aina sellaisia, että yksilön olisi helppoa taistella niitä vastaan. Lapset syövät liikaa ja liikkuvat liian vähän, mutta syy muutokseen on syvemmällä kuin päälle päin arvaisi. 

Epäterveellisiä ruokia mainostetaan aggressiivisesti, jotta niitä saataisiin myytyä paljon. Lapset ovat helppo kohderyhmä, ja lastenohjelmien tauot pursuavatkin värikkäitä piirrospätkiä, jotka tyrkyttävät sokeripommimuroja, limsoja, keksejä, karkkeja, mehuja, energiajuomia, you name it, there’s sugar in it. 

Lapset tunnistavat brändejä pelottavan pienestä pitäen ja alkavat olla niille uskollisia. He osaavat pyytää juuri tiettyjä muroja ja limsoja kaupasta. Vanhemmat ehkä tiedostavat näiden elintarvikkeiden epäterveellisyyden, mutta herkut lipsuvat helposti arkikäyttöön, aamiaismuroiksi ja janojuomiksi. Sitten niistä tuleekin jo tapa. Sokeriin jää koukkuun.

Dokumentissa kuvataan hanketta hillitä mainostamista. Vastineeksi elintarvikejätit kehittävät itsesäätelyohjelman, joka lupaa tehdä tuotteista terveellisempiä. Nostakaa aina karvat pystyyn, kun kuulette suuryritysten kohdalla sanan ’itsesäätely’. Kysehän on silkasta naamioinnista. Saattaa olla, että sokeripommimurojen kuitumäärää on nostettu parilla prosentilla, mutta se ei niistä vielä hyvää vaihtoehtoa tee. Väsyneet ja/tai tietämättömät vanhemmat mieluusti uskovat mainoksia ja ostavat sitä, mitä lapset ylipäätään suostuvat syömään.

USA:ssa on pyritty kohentamaan myös kouluruokailun tilaa. Ruokaa on tehty mahdollisimman halvalla, jolloin se on ollut rasvaista ja tuoreet kasvikset ovat loistaneet poissaolollaan. Kun runtattiin läpi lakia terveellisemmästä kouluruoasta, olivat sen suurimmat vastustajat tietenkin suuryrityksiä. Heidän vuokseen lakia lievennettiin: ranskalaiset lasketaan vihanneksiksi, koska ne on tehty perunoista, ja tomaattikastike pitsan päällä samoin. True story. Kyllä sapettaa, että raha määrää lapset lihaviksi. 

Lapsi ei itse tiedä, mikä ruoka on terveellistä, ellei aikuinen tee sitä selväksi. Aikuinen päättää, mitä syödään ja milloin. Aikuinen päättää karkkipäivän, josta pidetään kiinni.

…

Lihavuuskolikon toinen puoli on tietenkin liikunta. Dokumentissa eräs äiti valittaa, kuinka hänen lapsensa istuu huoneessaan, jossa hänellä on vierekkäin oma tv ja oma tietokone, katselee niitä ja syö samalla. Lapsi ei tarvitse omaa tv:tä, jos tuskin omaa tietokonettakaan. Aikuisella on ehdoton sananvalta siihen, mihin aikaan illasta ruudut pimenevät. (Ehkä onkin niin, että nykymaailmassa on aivan liikaa asioita, joista aikuisen pitäisi päättää, joten töistä väsynyt aikuinen jättää päättämättä?)

Tähän liittyy läheisesti se, että lapset eivät enää leiki ulkona niin paljoa kuin ennen. Lapsi ei välttämättä ole itse valinnut jäädä sisälle, vaan vanhemmat kokevat, että ulkona on turvatonta, joten sinne ei saa mennä. Ulkoleikit jäävät leikkimättä, juoksut juoksematta, puut kiipeilemättä. Surullista. Sisälle pelaamaan jäämisestäkin tulee nopeasti tapa. Kavereiden kanssa voi chattailla netissä, kun heitä ei saa nähdä ulkonakaan.

Yllättävän harvassa USA:n koulussa liikunta kuuluu oppiaineiden joukkoon. Sen tarjoamista ei säädellä liittovaltion tasolla. Ajatellaan, että se vie turhaan aikaa lukuaineilta. Jos liikuntaa on, sen kesto voi olla typistetty 20 minuuttiin ja sisältö kuntosalilaitteiden käyttämistä. Lapsista vain 20 prosenttia ylipäätään kävelee kouluun, muut kyyditään.

Miksi lapsuus halutaan turruttaa ja lihottaa näin? Onko syy se, että ulkona hippaa leikkivät lapset eivät tuota mitään? Lapsen pitää ryystää limsaa ja pelata konsolipelejä, jotta raha virtaa ja kulutuskoneisto pysyy liikkeellä. Lapsihan on se, jonka pitäisi pysyä liikkeellä, 2 tuntia päivässä suositusten mukaan. 

 

Ennen kaikkea, millaisia aikuisia tästä turrutetusta diabetessukupolvesta kasvaa?

Ja kykenemmekö me aikuiset, vanhemmat, suojelemaan lapsiamme tältä kohtalolta?