Now you say you’re lonely

Kaikki ovat olleet kauhuissaan meidän Helsinkiin muutosta. En ihmettele: olen 27 viikolla raskaana ja mikä olisikaan otollisempi ympäristö baby bluesille syntyä kuin vieras kaupunki? Tylsyys meinaa iskeä joka päivä puuhaamisesta huolimatta. Olen tottunut tekemään paljon, töiden lisäksi tein neljä vuotta rakennekynsiä ja pidin aiheesta Kohokukkia ja hiontaa-blogia. Jouduin lopettamaan Tirpan (työnimemme lapselle) vuoksi kynsienteon ja samalla blogini hiipui taustalle.

Bloggaamisvieroitusoireeni alkoivat heräillä muuttohässäkässä ja ajattelin aloittaa raskausajan blogin. Avomieheni ei innostunut ajatuksesta, hänestä se oli liian henkilökohtaista. Nyt ehdotin hänelle lifestyleblogi-ideaani ja hän otti sen paremmin vastaan. Kettuna voin mieleni mukaan lisäillä myös vauvajuttuja tänne, kuuluvathan ne nyt minun elämäntyyliini. Esimerkiksi innokas hoitopöytäalueen tuunaus on tällä hetkellä pakkomielteeni.

57,5 m2 kaksiomme on yhtä sotkua. Muuttolaatikot ovat ottaneet vallan joka nurkasta. Lattialla on yhä muovimatto joka tullaan korvaamaan laminoinnilla (vuokra-asunto kyseessä, omistusasuntoon en ikinä edes ajattelisi laittaa laminaattia), keittiönpöydän ympärillä eriparituolit (kaksi ruskeaa, yksi vaaleanpunainen ja yhdestä hilseilee vihreä maali lattille) ja kaunis nojatuolipariskuntani on yhä päällystämättä.

20120709_120418.jpg
 

Aion päällystää nämä raakapuuvillalla, tarpeeksi paksulla sellaisella. Niistä tulee valkoiset jolloin ne säilyttävät vanhan ulkoasunsa. Kissat ovat pitäneet eritoten vasemmanpuoleisesta, ja olenkin miettinyt millä saisin Lempon ja Harmin karkoitettua tuunattujen tuolien kimpusta. 

Kauniin keinutuolin sain Huutonetistä hintaan 32,50€. Halvemmaksi se tuli kuin keinuton versio jonka hinta oli 50€, löysin sen Facebookin ostetaan-myydään-vaihdetaan listalta. 

049b0d59565fa497701e73ab9d469fd8.png

Muutosta on nyt pari viikkoa ja minulla on nyt jo suuri kaipuu Turkuun, varsinaisesti ystävieni ja perheeni luokse. Odotus on rankkaa kun lähellä on pelkkä puoliso, jota ilman en tosin tulisi toimeen. Kaiketi on vain katsottava eteenpäin ja keskityttävä olennaiseen, eli kauniin hoitopöydän suunnitteluun.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *