Tahdon.

Tai ainakin tahdon näiden kemujen jälkeen bestmanin hotellihuoneeseeni.

Olen elämäni aikana saanut tanssia muutamat ihanat häät. Eräiden häiden jälkeen en ollut nähnyt parin bestmania vuoteen. Törmäsimme sitten sattumalta baarissa ja lähdimme jostain syystä tanssimaan vaakamamboa luokseni. Meillä oli pitkään ”salasuhde” ja olin miehen tukena tämän vaikeassa elämäntilanteessa. Mies oli pudottanut monta kiloa viime näkemästämme ja oli erittäin hyvässä kunnossa. Alasti kävellessään asunnossani hän jäikin aina pullistelemaan ja ihastelemaan itseänsä peilistä.  En tiedä montako tuntia miehen murheita kuuntelin, tsemppasin, imin mulkkua ja muutenkin. Kiitoksena kaikesta sainkin häneltä klamydian. Mies oli ajatellut, ettei testeissä tarvitse käydä kun oireitakaan ei ole. Ja minä olin ajatellut, että sinuun olisi voinut luottaa.

Tästä seuraavasta kertomuksesta sovittiin, ettei asiasta puhuttaisi kellekkään. Paitsi seuraavana aamuna juttu oli levinnyt jo ystäväpiiriin, joten kerron sen nyt teille, omille nuppusilleni.

Olimme hyvän ystäväni häissä. Minut ja pari muuta ystävääni oli tahallaan laitettu istumaan paikan ainoiden sinkkumiesten viereen. He eivät kuitenkaan olleet ihan tyyppiämme. Hyväksikäytimme yhtä miehistä kuitenkin sen verran, että saimme must have tiputtavat denssit huuleemme illan ratoksi. Ruokailun lomassa, tutustuimme vieressä istuvan morsiamen sukulaispoikaan. Häiden loppuessa sovimme, että lähdemme sukulaispojan ja ystävieni kanssa vielä häiden jatkoille. Houkuttelimme pienen lössin mukaamme ja lähdimme kohti kaupungin menomestaa. Humalatila oli hieman ehtinyt laskea matkalla, joten kaikki päättivät ottaa samantien muutaman juoman tiskiltä. Siitä pikkuhiljaa päästiin taas tunnelmaa. Löimme kättä päälle, ettei lähdetä baarista ennenkuin meidät heitetään ulos. Pidimme lupauksemme, mutta lähdimme baarista kuitenkin yhteisymmärryksessä portsarin kanssa. Törmäsin erääseen vanhaan heilaani jo aiemmin, mutta emme päätyneet samaan osoitteeseen, koska miehellä oli kova flunssa, eikä halunnut tartuttaa minua (joopa joo). Saatoimme vielä yhden ystävistäni Tinder miehen luo. Loppujen lopuksi jäljellä oli enää minä, ystäväni sekä sukulaispoika. Saimme kuningasidean lähteä jatkoille ystäväni Emman luokse. Avasimme uudet juotavat ja jatkoimme bilettämistä. Sukulaispoika oli kuitenkin sen verran villillä päällä, että jäi siiderin juonti puoliksi tämän käydessä välillä halailemassa minua ja välillä Emmaa. Sukulaispoika sammui melkein sohvalle. Olimme Emman kanssa sen verran humaltuneita ja munannälkäisiä, että sovimme yhteistuumin jakavamme sukulaispojan tänä yönä. Se siitä. Elämäni ensimmäinen kolmenkimppa. Sammutimme valot.

” Et sitten koske muhun!! ” ” No en, hyi hitto. ”

Voi kuulostaa sairaalta, mutta olisin halunnut saada sähellyksemme videolle. Kun toinen oli ylhäällä, toinen hoiti hommat alhaalla ja välillä vaihtelimme paikkaa. Emme tehneet muuta kuin nauroimme. Hetken räpellettyämme totesimme, ettei sukulaispojasta ole paukkuja kahdelle naiselle. Alkoi elämäni hirvein yö 120cm sängyssä, jossa oli ainoastaan yksi peitto. Aamulla olimme kaikki vielä humalassa ja nauroimme asiaa. Kerroin sukulaispojalle, että Emma haluaa meidät ulos, koska seuraava vieras oli jo tulossa.

Mitä tästä opimme? Kolmen kimppa hyvän ystävän kanssa ei ole kännissä hirveän kiusallista, kunhan ystävään ei tarvitse koskea. Toinen oppi tällaiseen toimintaan on, että valitkaa sellainen mies/miehet, jotka eivät ole kiskoneet viinaa viimeiset 12 tuntia. Kaduttaako? Ei oikeastaan. On taas uusi syy miksi juoda ”en ole koskaan” – pelissä.

Emma (tiedät kuka olet), onneksi olemme tässä uppoavassa veneessä yhdessä.

ps. Vielä palatakseni edelliseen kirjoitukseeni ja nimenomaan blogista aiheutuvaan stressiin. Tutkiskelin BB-Tarinan esimerkistä itseäni ja tulin siihen tulokseen, että tässäkin asiassa sisälläni asuva perfektionisti ottaa liian suuren vallan. Pilkut ja pisteet on pakko olla just eikä melkein. Mutta mitä hittoa? Minä olen kyrvän imemisen ammattilainen, en äidinkielenopettaja. Tästä lähin en ota enää stressiä oikeinkirjoituksesta.

Ei voi muuta sanoa kuin jumalauta.

En olisi uskonut tämänkään päivän koittavan, että sormet sauhuten palaan blogin ääreen. Viimeksi kirjoittamani tekstin jälkeen tuntui, ettei tästä koko hommasta saanut muuta kuin stressiä.  Toki aloin myös stressaamaan sitä, että joku minut tunnistaisi.

Mutta. Nyt olen taas täällä.  Ystäväni lähetti screenshotin Jodelin keskustelusta, jossa spekuloitiin minun alkaneen seurustella ja siksi olisin lopettanut blogin kirjoittamisen. Ihan söpöä, mutta hei… Kyseessä on oma elämäni.

Kesä on ollut tahtomattani vaihteeksi aikamoista koheltamista. Uskomaton määrä käärmeitä on taas luikerrellut elämääni. Eli toisin sanoen vahva alamäki on edelleen läsnä.

Olen kuitenkin jättänyt edelliset kusmulkut taakseni ja aloittanut uuden elämän uudessa kaupungissa. Hauskinta muutossani oli kuitenkin kaikki koloistaan kömpineet vanhat petikumppanit, jotka olivat elämänvalinnastani kovin harmissaan.

”Pitäiskö nähdä ennen ku lähet?” ”No vittu EI.”

Summa summarum. Lyhyestä virsi kaunis. Ja mitäs muita korulauseita näitä nyt on:

This bitch is back.

ps. Alla todiste teille ja itselleni, että kaikista vastoinkäymisistä huolimatta mun täytyy olla täyttä priimaa ja tollee.