Kinderpiirakka
Tää kinderpiirakka ei oo mikään kaikista nopein herkku valmistaa ja malttia tarvitaan, sillä pohjan ja kuorrutteiden pitää antaa rauhassa jäähtyä yhteensä useemman tunnin ajan. Mutta on tää kyllä kaiken sen vaivan arvonen. Jos tykkää kinderistä, niin tätä kannattaa testata!
Pohja:
- 100 g voita
- 2 kananmunaa
- 2 dl sokeria
- 2 dl vehnäjauhoja
- 0,5 dl kaakaojauhetta
- 1 tl tl leivinjauhetta
- 1 tl vaniljasokeri
- 1 dl maitoa
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen ja vuoraa noin 35×35 cm uunivuoka leivinpaperilla.
Sulata voi ja jätä jäähtymään. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jäähtynyt voisula muna-sokerivaahtoon. Lisää taikinaan kuivat aineet ja maito kevyesti sekoittaen. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada vuokaan. Paista uunissa noin 30-35 minuuttia.
Anna pohjan jäähtyä kunnolla.
Vaalea kuorrute:
- 1 purkki kondensoitua makeutettua maitoa
- 145 g valkosuklaata (panda)
Sakeuta ensin maito lämmittämällä sitä mikrossa noin 5 minuutin ajan 30 sekunnin välein sekoitellen. Anna maidon hieman jäähtyä ennenkuin sekoitat valkosuklaan pienissä paloissa joukkoon. Kun valkosuklaa on kokonaan sulanut, anna koko kuorrutteen vielä hetki jäähtyä/vähän jähmettyä ennekuin kaadat sen pohjan päälle.Levitä kuorrute pohjan päälle ja laita piirakka jääkappiin jähmettymään.
Tumma kuorrute:
- 145 g maitosuklaata (panda)
- 25 g voita
Sulata suklaa ja voi mikrossa. Muista sekoittaa tarpeeksi usein ettei suklaa pala. Kaada suklaakuorrute jähmettyneen vaalean kuorrutteen päälle. Laita koko piirakka vielä jääkaappiin jähmettymään, ennen kuin leikkaat paloiksi.
HUOM! on tärkeää että pohja on kokonaan jäähtynyt, ennen kuin vaalean kuorrutteen levittää sen päälle, sillä muuten vaalea kuorrute valuu pohjan päältä pois. Vaalean kuorrutteen on myös oltava kokonaan jäähtynyt/jähmettynyt, ennen kuin tumman kuorrutteen kaataa siihen päälle, tai muuten vaalea kuorrute saattaa sulaa ja valua alta pois.