Humanisti perustaa palstan
Tunnustan tämän heti: en ole mikään verkkovelho. Silti olen verkkojulkaisun toimituspäällikkö. Ja kuinka tämä yhtälö on mahdollinen? Helposti.
Lily on suunnattu kaikille, jotka kokevat saitin aiheet ja tyylin omakseen. Kaikki eivät kuitenkaan ole pitäneet blogia tai eivät edes facebookaa aktiivisesti. Haluamme, että hekin silti pitävät Lilyä niin houkuttelevana ja helppokäyttöisenä, että haluavat seurata Lilyn kirjoittajien palstoja – ja tietysti perustaa oman palstan.
Siksi toimitukseen tarvitaan kiintiöhumanisti, joka kysäisee ”jaa miksi?” aina kun jokin idea kuulostaa kovin korkealentoiselta.
Näin minä perustin oman palstani Kaksi-nolla.
1. Aiheet
Aloitin oman palstani suunnittelun joulukuussa. Koska olen Lilyssä töissä, tiesin jo, että en perusta esimerkiksi puutarhanhoitoa tai kotiviinin valmistusta käsittelevää palstaa vaan kirjoitan kaikista Lilyn aihealueisiin kuuluvista asioista.
Muussa tapauksessa varmaankin pitäisin palstaa, jossa ruotisin lukemiani kirjoja, kyselisin ihmisiltä reissu- ja biisivinkkejä ja kirjoittaisin päiväkirjanomaisia ajatuksia kaikesta minua liikuttavasta ja mietityttävästä.
2. Nimi
Luulin, että palstan nimen keksiminen olisi vaikeaa. Ei ollut. Omaani päädyin pohtimalla hyviä suomalaisten biisien ja levyjen nimiä. Carolan, Olavi Virran ja Tehosekoittimen tuotannon kertaaminen ei auttanut, mutta läheltä tärppäsi.
3. Ulkoasu ja profiili
Palstan headerin eli otsikon askarteleminen kuvankäsittelyohjelmalla on hauskaa puuhaa, mutta ehdoton suosikkihommani oli profiilisivun täyttäminen, sehän on kuin lapsuuden ystäväkirja.
4. Sisältö
Ensimmäisen postauksen tekeminen tuntui yhtä aikaa arkiselta ja juhlalliselta. Maanantai-iltapäivänä, kahvitauon jälkeen klikkasin Julkaise-nappia jutun perässä. Se oli helppoa ja nopeaa. Vasta jälkeenpäin ajattelin, että hups, kaiken suunnittelun, fiilistelyn ja rakennustyön jälkeen tein nyt jutun, joka on valmiilla saitilla oikeiden käyttäjien luettavissa.
Perusta sinäkin oma palsta: luo sinne juuri sellaista sisältöä kuin itse haluat, kommentoi muiden ajatuksia, lue toimituksen juttuja ja seuraa Lilyn suosittelemien tekijöiden palstoja. Viihdy Lilyssä!