Ian McEwan: Sementtipuutarha & Rannalla (ja kuinka väärässä ihminen voikaan olla)

Kaksi-nolla

Ihanaa olla väärässä.

Olen tuhahdellut Ian McEwanille kymmenen vuotta. Luin joskus vuosituhannen vaihteessa McEwanin romaanin Amsterdam, joka oli minusta ihan surkea. En muista romaanista muuta kuin että siinä oli kaksi miestä, joilla oli riita.

Amsterdam-pettymys pilasi minun ja McEwanin suhteen. Kunnes istuin maaliskuussa lentokentällä monta tuntia odottelemassa myöhästynyttä Lontoon-lentoa. Olin lukenut lehteni aikoja sitten ja nappasin R-kioskin hyllystä alekirjan. McEwanin Sementtipuutarhan.

Se oli onnenpotku. Ahmaisin vinosta perheestä kertovan psykologisen pienoisromaanin parilla pubilounaalla nopeammin kuin fish & chipsit ja pintin. Aijai, miten hienosti McEwan kuvaa, mitä voi tapahtua, kun eristyksissä asuvan perheen molemmat vanhemmat kuolevat ja neljä lasta jää elämään keskenään. Ensiksi he hautaavat äidin ruumiin kellariin. Lääkärileikkejä ja valtapelejä on harrastettu jo ennen vanhempien kuolemaa.

Ahdistava, painostava, viileä, selittelemätön, sujuva. Sellainen on Sementtipuutarha - vieläpä McEwanin esikoinen (1978). Suosittelen lukemaan Inan mainion postauksen kirjasta.

 

Pari viikkoa sitten luin kolmannen McEwanini. Rannalla (2007) on napakka  romaani nuoren parin hääyöstä vuonna 1962.  Edward ja Florence ovat parikymppisiä ja rakastuneita, mutta niin sanottu avioliiton täytäntöönpano suistaa tuoreen liiton raiteiltaan. Tai oikeastaan seksiin ja puolison kokemukseen liittyvät odotukset, väärät luulot pelot ja kyvyttömyys puhua asioista niiden oikeilla nimillä - koska niille ei vielä ole nimiä.

Romaanin tapahtuma-aika on kiinnostava. Lukijalla kestää tovi hoksata, että kainosteleva ja kiertelevää puheenpartta käyttävä pari syö hääateriaansa 60-luvulla eikä vaikkapa viktoriaanisella ajalla. (Kuvittelin koko ajan Florencelle Ylpeys ja ennakkoluulo -henkisen valkoisen empiremekon.)

1960-luvun alun Englannissa oltiin vasta kuultu huhuja seksuaalisesta vallankumouksesta. Historiaa opiskeleva Edward esimerkiksi on kuullut kuiskittavan, että kirjallisuuden opiskelijat suorastaan paneskelisivat ympäriinsä, mutta ei saa juoruille vahvistusta. Seksin saaminen - vihdoin! - on ihan relevantti syy kosia tyttöystävää vikkelään.

Tässäkin romaanissa McEwan piirtää ihmiskuvia vaivattomasti, tarkkanäköisesti ja nautittavasti. Kaikkitietävä kertoja heittää pieniä vihjeitä siitä, miksi Florence ehkä käyttäytyy niin kuin käyttäytyy ja mikä ajaa Edwardia eteenpäin.

Kyvyttömyys nähdä itsensä ulkopuolelta tai asettua toisen asemaan. Vai vielä enemmän sattuma?

 

Pidän paljon McEwanin tavasta olla selittämättä ihmisiä puhki. Mietin jo, mikä on seuraava romaani, jonka kirjailijalta luen. Sitä ennen kiitän lämpimästi Norwegiania myöhästyneestä lennosta, joka johdatti minut maaliskuisena lauantaiaamuna Helsinki-Vantaan lentokentän R-kioskin alehyllylle ja takaisin McEwanin luo.

Vai oliko se sittenkin sattuma?

Kommentit

Florence (Ei varmistettu)

Suosittelen Ian McEwanilta kirjaa Ikuinen rakkaus! Se on mun suosikki noiden kahden lisäksi. Sovitus on myös hyvä. Oliskin mielenkiintoista kuulla mitkä on muiden suosikkeja tuotannosta. Pari suomennettua on vielä itseltä lukematta.

Anna Karhubear

Mä luin kans Sementtipuutarhan muutamia vuosia sitten ja ihastuin/järkytyin mahtavasti. McEwanilla on todella taitava tiivis tapa kertoa ja kuvailla niin, että tapahtumat piirtyivät näkyviksi ja saattoi oikein tuntea kuulevansa sementin rakoilevan... Muita en ole vielä lukenut, mutta Sovitus.elokuvan katsottuani vakuutuin, että sen on pakko olla kirjanakin mainio!

Jenni S.

Mä tuhahtelen osin edelleen, vaikka joskus tuntuu, että olen maailman ainoa ko. kirjailijalle tuhahtelija. ;) Pari McEwania on jäänyt kesken, osa on vienyt hyvinkin tehokkaasti mukanaan, mutta samalla ärsyttänyt. Rannalla-kirjan pari oli raivostuttava, mutta Ikuisessa rakkaudessa raivostutti kirja itse. Se oli hyvä, mutta jotenkin liian tietoinen hyvyydestään - vähän kuin Austerin kirjat.

Sementtipuutarhaa en ole lukenut, mutta luulen, että pitäisin (tai ei kai siitä voi pitää...) siitä, koska se ei kuulosta liian sliipatulta vaan todella rosoiselta. Aion kyllä lukea sen... joskus.

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Kiitos suosituksesta, Florence. Pohdin tässä, että nyt olis varmaan fiksua pitää pieni McEwan-tauko, ettei käy niin kuin Austerin kanssa, jolta luin ensitutustumalla kolme kirjaa vuoden sisään ja huomasin allergisoituneeni.

Anna, kyl! Taitava mies. Sovitusta on kovin kehuttu. En ehkä lue sitä ihan vielä, koska elokuva on niin tuoreena mielessä.

Jenni, mä muistelinkin, että sä et pidä McEwanista. Sementtipuutarha on minusta tosi hieno, ja kaiken lisäksi se on niin lyhyt  (alle 200 sivua) että sen kanssa ei tartte kärvistellä pitkään, jos ei maistu. Suosittelen.

Musta on taito osata kirjoittaa  raivostuttavista ihmisistä niin, että lukijan mielenkiinto ja sympatia säilyvät. McEwan osaa, kuten esimerkiksi Shriver.

Iisa

Oi ihanaa! Sementtipuutarha olkoot siis seuraava McEwanini. Mutta täytyypä pitää mielessä nämä kahtiajakautuneet fiilikset miehen tuotannosta - Amsterdamiin siis en ainakaan ensimmäiseksi tartu. 

"Pidän paljon McEwanin tavasta olla selittämättä ihmisiä puhki." No justiinsa tästä minäkin tykkäsin tuon Rannalla-kirjan vastikään luettuani. Joskus vähemmän on vaan niin enemmän.

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Naulan kantaan, Iisa. Vähemmän niiiiin on enemmän. Amsterdam on yksi niistä todella harvoista kirjoista, joista en muista mitään muuta kuin ärsytyksen. Ennätys sekin sinänsä.

22-a

 Suosittelen Kati Sovitusta! Ja Ikuinen rakkaus oli myös karmaisevan hyvä. Mutta Amsterdam jäi kesken, Lauantai oli pettymys ja Rannalla ärsytti ihan hirveästi. Eipä ole tullut luettua sen jälkeen McEwania, mutta Sementtipuutarhaan voisin tarttua kirjoituksesi perusteella.

Helmi K
sivulauseita

McEwan on mulle se kirjailija jos vain yksi pitäisi valita. Lauantai teki vuosia sitten järisyttävän vaikutuksen ja vahvisti päätöksen siitä että haluan kirjoittaa. Sovitus on pakahduttava, julma ja hieno. Viimeisin suomennettu, Polte, oli aika erilainen, ja erikoinen, mutta onnistui siinä mikä on niin kovin vaikeaa, sai mut symppaamaan maailman raivostuttavinta päähenkilöä. Ikuinen rakkaus on myös loistava, muistaakseni Inan suosikki :) Niin ja nuo kaksi lukemaasi ovat mahtavia, Rannalla niin tiivis ja ehjä. Ainoastaan Vieraan turva on jäänyt jotenkin etäiseksi.

Nyt odotan jo elokuuta ja silloin ilmestyvää uutta romaania, käännöksiä en enää malta odottaa.

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Ohhoh, Sovitukselle vaan satelee ääniä. Tykkäsin siitä elokuvasta tosi paljon, vaikka ällöän aika kovasti Keira Knightleyn näyttelijäntyötä. Sen ärsytyskynnyksen ylitys on siis elokuvalta aikamoinen saavutus. Kiitos 22-a.

Ja vau, jos jokin romaani on saanut Helmi sinut kirjoittamaan, sen täytyy olla vaikuttava.

Ymmärrän hyvin, että et jaksa jäädä odottamaan suomennoksia, nuo McEwanit tosin taitavat olla siitä nopeimmasta päästä suomeksikin ilmestyviä.

Vierailija, M (Ei varmistettu)

Sovitus! Ihan ykkönen.

Mäkään en ole Keiran ystäviä, mutta leffassa ITKIN. Itkin! Käsittämätöntä. Jopa Keiraa. Leffan nähtyäni aloin lukea McEwania.

Minna J.
Oisko tulta?

Vaikka muuten mennään Helmin kanssa aika paljon samoissa suosikeissa, niin mä en syttynyt Launataille ja sen jälkeen olen lukenut vain Rannalla, joka ei sekään saanut minua rakastumaan. Ewan kirjoittaa mielettömän hienosti, mutta mun makuun jotenkin epätasaisesti - toisessa kohdassa ahmin ja sitten taas meinaan nukahtaa. Elokuvana Sovitus oli huippu, kirjaa on moni suositellut. 

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Jahas, taidanpa kattoa Sovituksen uudestaan. Tuli semmoinen inspiraatio tästä keskustelusta.

pisinreisii
pisinreisii

Hyvin sanottu McEwanista. Minulla on ilmaantunut vain yksi ongelma koskien hänen tuotantoaan ja sekin koskee suomennosta, mikä saa minut ihan raivon valtaan: On Chesil Beach -kirjan suomennos RANNALLA. Miksi ihmeessä se on täytynyt suomentaa Rannalla, sillä On Chesil Beach sisältää niin paljon kaikkea, että Rannalla on latteinta ikinä. Chesil Beach -alueen harvinaislaatuinen alue toimii nimenä jo lukijalle asettaen tietyn tunnelman ja odotuksen: alueen harvinainen maantieteellinen muodostelmahan erottaa kahta eri vesialuetta hyvinhyvin kapealla maakaistaleella, joka on aikojen saatossa muodostunut hyvin omaleimaiseksi. Se yhdistää saaren manneralueeseen ja on suojellut asutusta mereltä työntyviltä myrskyiltä ja tulvilta. Huoh, tämä asia syö minua. Miksi eivät nimenneet sitä käyttäen alkuperäisen teosnimen maantieteellistä spesifiä viittausta, niin lukija olisi houkuteltu heti a) ottamaan selvää kyseisestä paikasta b) myhäilemään herkulliselle paikkavalinnalle, joka luo jo ennakko-odotuksen kirjan asetelmasta.   

Kommentoi