Ilta tuli, väsyttää
Tiedättekö sen pettymyksen tunteen, jonka ihminen kokee, kun kirjan kansiliepeeseen on painettu ylistäviä otteita teoksen jo julkaistuista kritiikeistä ja itse ei löydä niille teoksesta vastinetta, vaikka kuinka yrittää?
Pitäisi kovettaa sielunsa eikä uskoa markkinointihenkisiin takakansipoimintoihin. Tällä kertaa pettymyksen tuotti Michael Cunninghamin Illan tullen -kirjan hehkutus.
”…Kirjaa ei voi lukea ymmärtämättä, kuinka kokonaisen maailman voi löytää yhdestä vesipisarasta, huolimattomasti heitetystä kommentista, maljakon kaaresta. (Boston Globe)”
Kyllä muuten voi.
”Romaanissa on lauseita, jotka ovat niin huolella mietittyjä ja kauniita, että ne melkein leijuvat. (Entertainment Weekly)”
En minä vaan huomannut mitään maasta irtautumista.
On aina inhaa, kun siistääonyksparhaistamunlukemistakirjoistaikinä-kirjailijan tuore teos osoittautuu pettymykseksi. En varmasti ole ainoa, joka huutaa hallelujaa aina, kun puhutaan Tunnit-kirjasta. Yhtä moni nyyhkii liikutuksesta Koti maailman laidalla -teoksen äärellä. Säkenöivät päivät -scifistely herättää hiukan ristiriitaisempia tunteita, mutta ihan jees sekin useimpien Cunninghamin ystävien mielestä on.
Näihin nähden Illan tullen on ihan kiva, helposti sulava kirja, joka viihdyttää ja herättelee ajatuksia mutta ei tarjoa mitään unohtumatonta. Tarinassa nelikymppinen newyorkilainen galleristi Peter käy läpi pientä ikä- ja urakriisiä, sokeutuu kultturellin vaimonsa upeudelle ja kehittää ihastuksen vaimon ihanasti sekaisin olevaan pikkuveljeen Mizzyyn.
Taidemaailmaa, galleristien raadollisuutta, naisen (ja miehen) vanhenemista, elämän hurjimman kärjen tylsistymistä ja ihastumisen hurmaa käsitellään. Ollaan elämän suurten kysymysten äärellä. Tekstin rytmi on ihanan verkkainen. Mutta minua ei silti kosketa.
Pahimmillaan tässä Cunninghamin tekstissä on sitä samaa väkinäistä älykkyyden ja sivistyneisyyden osoitusta kuin Siri Hustvedtilla ärsyttävimmillään. Tai ehkä kulttuurikikkailu ei olekaan kirjan suurin kolhous. Ehkä luotaantyöntävintä on se surullinen, vähän väsähtänyt ja lannistunut tapa, jolla Peter tarkkailee elämää. Juuri nyt en jaksa.