Kaksi kertaa Turun tauti
Ihmisen poika. Mitä siitä nyt sanoisi. Muuta kuin että jostain kumman syystä päätin kahlata loppun 600-sivuisen kirjan, joka olisi kaivannut todella reipasta tiivistämistä, jäntevöittämistä ja tiukkaa oikolukua.
Mike Pohjolan romaani on 1970-luvun lopussa syntyneen miehen kasvutarina. Kasvuun kuuluu uskontoa, larppausta, gootteja, talonvaltaajia ja Turun kunnallispolitiikkaa. Jep: Turun kunnallispolitiikkaa.
Yksi Ihmisen pojan pääteemoista on Turun tauti. Pohjola on perehtynyt romaaniaan varten antaumuksella siihen kähmintään, jonka ansiosta Turussa on purettu 1960-luvulta lähtien käsittämätön määrä vanhoja taloja uusien tieltä, kaavoitettu keskustaa niin kuin gryndereille on parhaiten sopinut ja roihautettu tuleen muutama silleen hankalasti suojeltu puutalo.
Hyvä aihe käsiteltäväksi romaanissa, mutta kokonaisuus ei solahda täysin sulavasti Pohjolan tiiliskiven muihin teemoihin.
Postaukseen innostanutta tässä kaikessa on se, että kun eilen illalla sulattelin Ihmisen pojan loppua (hauska ajatus mutta ei hirveän näppärä toteutus, valitettavasti), avasin television ja päädyin jälleen keskelle Turun tautia.
Yle esitti Jouko Aaltosen dokumentin Taistelu Turusta, jossa 1960-1980-luvulla valtuustossa ja lautakunnissa istuneet turkulaiset poliitikot, virkamiehet ja aktivistit muistelevat, mitä tuli tehtyä ja miksi. Juonipaljastus: Kukaan ei oikein ota vastuuta mistään. Ja oi kyllä, Ilkka Kanerva oli kehissä jo silloin.
Välillä seurataan 2000-luvun aktivisteja, jotka haluavat Turkuun autonomisen kulttuurikeskuksen ja ovat vallanneet taloja omaan käyttöönsä. Toinen juonipaljastus: aktivistien ja nykypoliitikkojenkaan dialogi ei vaikuta kovin hedelmälliseltä.
En yhtään jaksa sitä nillitystä, että ai kauhee kun 1970-luvulla rakennettiin pelkästään rumia taloja ja ihan kaikki jugendtalot ja puutalot maailmassa pitäisi suojella ja säästää ikuisiksi ajoiksi. Mutta samaa aihetta saman päivän aikana avanneet dokumentti ja romaani saivat raivon kiehahtamaan.
Aseveliakseli, saunailloissa kavereiden kesken tehdyt sopimukset ja silkka korruptio ovat tärkeimmät syyt siihen, että Turku on sen näköinen kuin se tänään on. Enimmäkseen kaunis minusta, mutta ei suinkaan reilun kerhon periaatteiden mukaan rakennettu. Missä määrin mikään suomalainen kaupunki on, sen kun tietäisi, mutta Turku on joka tapauksessa pahoinvointia aiheuttava esimerkki.
En ole varma, suosittelenko Ihmisen poikaa, mutta Taistelua Turusta suosittelen. Sen voi katsoa Yle Areenalta viikon ajan. Samalla voi hiukan kyynistellä ja miettiä, millä tavalla meininki on muuttunut parissa vuosikymmenessä. Eipä ole kovin kauan siitä, kun Vartiovuoren rinteiden rakentamisesta on viimeksi taisteltu.
Kuva: Petri Mulari/A-lehtien kuva-arkisto