Kello soi, välitunnille!

Terveisiä välkältä. Pomppasimme työkavereiden kanssa haukkaamassa raitista ilmaa, pyörittelemässä hartioita ja höpöttelemässä. Tällä kertaa kymmenen minuutin kävelyn reitille osui jotain erityisen hienoa: A-lehtitalon seinässä komeileva jättimäinen Lily-lakana. Kelpaa Jenna ”Jenna K” Kämäräisekin muikistella!

Välitunti on yksi mainion työyhteisöni mainioimmista perinteistä. Se on reilun kymmenen minuutin iltapäivätauko, jolloin halukkaat tekevät pikku pyrähdyksen pihalla. Ajatukset karkaavat työstä, ja raitis ilma virkistää vielä tehokkaammin kuin kahvi. Pimeänä vuodenaikana välitunti on sitä paitsi lähes ainoa mahdollisuus nähdä aurinko livenä arkipäivinä.

Välitunnin pitäisi olla pakollinen kaikille toimistotyöläisille. Ei sentään – ei pakko vaan oikeus. Samalla tavalla kun lakiin on kirjattu oikeus vuosilomaan ja ylityökorvauksiin, sisätyötä tekevällä ihmisellä pitäisi olla oikeus viettää 15 minuuttia työpäivästään pihalla.

Jos työnantaja olisi oikein viitseliäs, se rakennuttaisi toimiston pihaan toimistotyöläisten leikkikentän – paikan, jossa voi istuskella, keinua ja vaikka roikkua puolapuilla. Ihan vahingossa joku saattaisi venytellä, innostua – tai keksiä jotain ihan muuta kuin palaverihuoneessa.

Inspiraatiota voi hakea vaikkapa Googlen toimiston liukumäestä ja igluista.