Lupaan jättää lomalla monta kirjaa kesken

kirjat.jpg

Olohuoneen senkin päällä, siinä tyhjänä odottavan matkalaukun vieressä, on  houkuttelevasti kuiskiva kasa lomakirjoja. Otin kyllä varaslähdön ja aloitin jo alkuviikosta ensimmäisen. David ”Sinä päivänä” Nichollsin Kaikki peliin on selvästi raakileempi kuin kirjalijan bestseller, mutta silti hauska, nopealukuinen ja välillä nokkelakin. Kirjan päähenkilö nörtti-Brian tosin on maailman ärsyttävin pätijä, jolle keksin aika monta esikuvaa tosielämässä.

Sukkelaan luettava kirja tulee nyt tarpeeseen, sillä viimeisimmän kuukauden selätin Zlatanin elämäkertaa på svenska. Hidasta oli. En tiedä, oliko vika enemmän kielitaidossani vai yleisessä lukuinnottomuudessa. Ihmelapsi-kauhukakara-verbaaliakrobaatikko-jalkapalloilijan tarina kyllä kiinnosti paljon myös kaltaistani seuraan futista vain arvokisojen aikaan -tyyppiä.

Lomakasseihin pakkaan Amor Towlesin Seuraelämän säännöt, josta luotettava lähde eli työkaverini Aino on antanut vahvan suosituksen. Pinossa on myös Patti Smithin muistelmat Ihan kakaroita ja kiinnostavalta vaikuttava introverttikirja Susain Cainin Hiljaiset.

Kipaisen vielä jossain välissä ennen lentokoneeseen/junaan/veneeseen nousua Kallion kirjastossa etsimässä Jhumpa Lahiria tai Claudie Gallayta, joita Helmi haastoi minut lukemaan.

En tiedä, luenko lomalla paljon vai en yhtään. Lupaan itselleni vain, että jätän lomalla kaikki epäkiinnostavat kirjat kesken ja otan tavoitteeksi ottaa päikkärit jokaista kirjaa lukiessani.

Hyvää lomaa minulle!

 

kulttuuri kirjat