Miten scifiä luetaan?

kvanttivaras.jpg

Kirjahyllyssäni on aina ollut scifinkokoinen aukko. En ole koskaan innostunut suippokorvailusta vaan jättänyt kaikenlaisen tähteinvälisyyden kirjallisuudessa  iloisesti väliin. Jätin taannoin kesken myös Linnunradan käsikirjan liftareille, vaikka olin päättänyt pyhästi, että luen edes sen. Jopa kaikki Margaret Atwoodin romaanit ovat päätyneet yöpöydälleni pölyä keräämään, luoja varjele.

Ennuste ei siis ollut hääppöinen, kun aloitin vuoden 2011 viimeisinä päivinä Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaan. Syitä oli kaksi: luotettavan kirjaystävän suositus ja halu selviytyä elämäni aikana edes yhdestä scifiromaanista, perkele.

Takana on nyt parisataa sivua, ja päällimmäisiä fiiliksiä kaksi: vetävä tarina, mutta en tajua mitään.

Minulla on koko ajan olo, että kirjassa on jokin syvempi taso, jota en tavoita, koska minulla ei ole tarvittavaa scifinlukutaitoa. En jaksa lukea romaania sanakirjan kanssa, joten en ymmärrä, mikä säieteoreetikko-kirjailijan termistöstä on juonen tai tunnelman kannalta oleellista tietoa ja mikä vaihtoehtoisen maailman luomisessa käytettyä mielikuvituksen helskyttelyä. Jos kirjassa viitataan kuolleiden sielujen ja madeleineleivosten lisäksi alan teoksiin, pointti menee minulta takuuvarmasti ohi.

Onko sillä sitten väliä, onkin toinen juttu.

Virkistävää on se, että tässäpä on kerrankin kirja, jossa voi tapahtua mitä tahansa ilman, että asiaa pystyy millään tavalla ennakoimaan. Koskaan ei tiedä, millä keinolla mestarivaras Jean le Flambeur selviää pinteestä.

Suomalaisen Rajamäen alun perin englanniksi kirjoittama Kvanttivaras on joka tapauksessa poikkeuksellisen ylistetty esikoinen. Jean le Flambeurin saaga on trilogia, jonka toinen osa on luvassa tänä vuonna Gummerukselta.

Olkaa kilttejä ja kertokaa te kokeneemmat, miten luette scifiä. Onko sitä tarpeen ymmärtää? Vai luetteko sitä lainkaan? Mikä siinä viehättää? Jos en ole tähän mennessä ymmärtänyt utopioiden viehätystä, onko kaikki toivo jo mennyttä?

kulttuuri kirjat
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.