Neiti duunari, oletan?

Koetko olevasi duunari, eräs seurueemme jäsen kysyi baarissa pikkuisen ennen pilkkua.

Kaikki olivat hetken hiljaa. Valokuvaaja tokeni ensimmäisenä. Kyllä, hän tuntee olevansa duunari. Fyysisesti rankka työ ja freelancerin yksityisyrittäjyys saavat hänet mieltämään itsensä työläiseksi, joka ”tekee suorastaan lapiohommia”.

Myös seurueen aineenopettaja määritteli itsensä duunariksi.

Minä ja kysyjä itse (mainostoimistohenkilö, joka kertoi tekevänsä toimistossaan kaikkea kahvinkeitosta budjetointiin) totesimme, että noup, me emme ole duunareita.

Havaintoni hiukkasen järkytti minua. Tajusin, että minulla on tosiasioihin perustumaton duunarin identiteetti. Olen duunariperheestä ja sen kummemmin asiaa miettimättä mieltänyt itseni aina työläiseksi – ihan sama, mitä hommaa olen tehnyt. Olen koko ikäni tuntenut itsestään selvästi vasemmistosympatioita, vaikka en olisi  voinut allekirjoittaa vasemmistopuolueiden vaaliohjelmaa tai päätöksiä. (Eipä sillä, että vasemmistolla ja työläisillä mitään automaattista yhteyttä enää aikoihin olisi ollutkaan.)

Mutta tunnustetaanpa tosiasiat: Istun kahdeksan tuntia päivässä tietokoneen ääressä ja palavereissa. Ylen yli keskituloinen. Olen esimies, joka useimmissa työtilanteissa edustaa työnantajaa.

Silti: jos valokuvaaja ja opettaja mieltävät itsensä duunareiksi, miksi minä en voisi? Kuka nykyään on duunari? Ruumiillista työtä tekevä? Se sulkisi määritelmästä pois valkokaulustyöläiset, kuten it-firmojen koodarit – en tosin tiedä, mieltävätkö he itsensä duunareiksi vai joksikin ihan muuksi – ja palvelualoilla työskentelevät.

Matalasta palkasta ei kannata edes puhua, tai päätyy heti junnaamaan paperialan palkankorotuksissa ja akateemisissa matalapalkka-aloissa, kuten kirjastotyössä.  Entä miten asiaan suhtautuu pienyrittäjä, joka tekee omassa fimassaan kaiken työsuorituksista taloudellisen riskin kantamiseen itse?

Ehkä duunarius onkin nykyään vähintään yhtä vahvasti kiinni korvien välistä kuin työstä. Tai ehkä minä olen vain hidas reagoimaan. Minulla on nimittäin myös vahva pätkätyöläisen identiteetti, vaikka olen ollut vakityössä hyvän tovin. Kiinnostavaa nähdä, muuttuvatko tuntemukseni tämän oivalluksen myötä.

Jotenkin luulen, että eivät.

Kuva: A-lehtien kuvatoimitus