Oikea aika, oikea paikka & This Must Be the Place

Kaltaiseni vanha Cure-tyttö ei tietenkään voi vastustaa elokuvaa, jossa  Sean Penn näyttää tältä:

En ole vieläkään ihan varma, onko This Must Be the Place  loistavan monisyinen vai luvattoman rönsyilevä elokuva. Joka tapauksessa tykkäsin siitä niin paljon, että en malta olla hehkuttamatta sitä tällä muuten kovin kirjapainotteiseksi käyneellä palstallani.

Penn on elokuvassa Robert Smithin kaksoisolento, vanha goottipoptähti, joka elelee kartanossaan Irlannissa. Iskias vaivaa, samoin masennusta muistuttava alakulo. Cheyennen bändi on elänyt huippuvuosia 1980-luvulla, kunnes kovaan kyytiin tuli yhtäkkiä stoppi. Syy selviää hissukseen.

Hissukseen käynnistyy myös Cheyennen road trip Yhdysvalloissa, jonne rokkari matkustaa tapaamaan kuolemaisillaan olevaa isäänsä. Hän päättää saattaa loppuun tehtävän, joka jäi isältä kesken: löytää isää Auschwitzissä nöyryyttänyt vartija ja kostaa.

HS:n jutussa kerrottiin maanantaina, että Sean Penn oli niin vakuuttunut This Must Be the Placen ohjaajan Paolo Sorrentinon kyvyistä, että oli ilmoittanut olevansa tämän käytettävissä elokuvaan ”missä vain, milloin vain.”

Onneksi, sillä on ihanaa nähdä Penn tässä vaimealla äänellä mutisevan, paikasta toiseen laahustavan rokkarin roolissa. Katsoja voi melkein kuulla teatterin penkkiin asti, miten patoutuneet tunnot pulputtavat Cheyennen näennäisen apaattisen pinnan alla. Automatka Yhdysvaltojen halki on tietysti samalla matka takkutukan suureen muutokseen.

Riemastuttavia asioita ovat myös Cheyennen riuskaotteinen palomiesvaimo (loistava Frances McDormand), kauniit, laajat kuvat Yhdysvaltojen maaseudulta (niiden takia tätä elokuvaa ei kannata säästellä pienellä kotinäytöllä katsottavaksi), hyvi hyvin hyvin verkkainen tunnelma ja hieno musiikki (mitä muuta voi odottaa elokuvalta, jonka nimi on lainattu Talking Headsin biisistä ja jossa David Byrne tekee cameo-roolin?)

Hopi hopi, nyt sinne elokuviin.