Oo Las Palmas
Olen nähnyt valon, ja sen valon nimi on pakettimatka etelään.
Lomailin viikon Las Palmasissa (tiedättehän, se paikka jonka nimen kuullessa päässä alkaa välittömästi soida Irwinin koko tuotanto). Sinne minut lennätti matkanjärjestäjä tilauslennolla ahtaassa koneessa, jossa merkittävä osa matkustajista kiskoi viinaa ja alkoi sitten nuokkua, ilkamoida tai rähistä – juuri niin kuin stereotypiaan sopii.
Rakastin joka sekuntia lomastani: pötkötystä hotellin uima-altaalla kirjan kanssa, muiden nenänsä polttaneiden turistien seurassa, löhöämistä hotellihuoneessa espanjalaisen jalkapalloaiheisen tv-makasiinin äärellä (en ymmärtänyt sanaakaan), laiskaa notkumista kaupoissa, herkullisia tapaksia ja tuoretta kalaa.
Lähipiiriä kohdevalinta hämmensi kovasti. En ole koskaan joutunut selittelemään – ja tuntenut tarvetta selitellä – lomaani ystäville ja puolitutuille niin paljon kuin ennen tätä reissua. Vakiovastaukseni ihmettelijöille oli ironinen lausahdus ”olen aina haaveillut pääseväni possujuhliin”. Kokeilin myös mukafiksuja ja mutta tosia selityksiä ”en ole koskaan käynyt Kanarialla, ja minusta tuntuu, että olen jäänyt vaille sukupolvikokemusta” ja ”voi siellä patikoidakin”.
Eniten totta oli, että halusin vain pötköttämään lämpimään.
Nappivalinta. Las Palmas on 400 000 asukkaan eläväinen kaupunki. Kaikki on lähellä ja palvelut toimivat. Ranta on mainio ja ruoka herkkua. Turistikohteen peruspelko suomeksi huutelevista ravintoloiden sisäänheittäjistä on turha, sillä useimmissa paikoissa ei puhuta edes englantia – vain espanjaa.
Olin lapsena innokas etelänmatkaaja. Järkkäilin perheemme aurinkolomat niin pitkälle, että äiti ja isä hoitivat oikeastaan vain maksupuolen ja autokyydin lentokentälle. Veikkaan, että myös keski-ikäistyvästä minusta sukeutuu innokas pakettimatkaaja. Mietin jo sormet syyhyten, mikä on seuraava rantakohteeni, mistä niitä matkaesitteitä saakaan, ja miten ihanaa on, kun matkanjärjestäjä huolehtii kaikesta.
Olen myös varma, että seuraavan etelänmatkani pystyn jo tekemään ihan selittelemättä. Sitä ennen: Ystäväni vakuutti, että Kanaria on retroudessaan tosi uskottava matkakohde.