Rakkautta, anarkiaa ja kalenterien synkronointia
In your face, festariahistus!
Olen avautunut aiemmin siitä huonon omantunnon, ulkopuolisuuden ja vässykkyyden tunnecocktailista, jonka elokuvafestivaalit minussa aiheuttavat. Sama pätee teatterien ensi-iltoihin.
Kyse on tästä: En juuri koskaan jaksa/muista/hoksaa tutustua docpointtien teatterikesien r&a-festereiden ohjelmaan etukäteen. Yhtenä aamuna liput tulevat myyntiin, minä herään horroksestani ja alan miettiä, pitäisiköhän mennä katsomaan jotain. Mutta ups, liput menivät jo. Ninpä en näe mitään ja välttelen Facebookia festareiden ajan, koska feedi täytyy mahtavan festaritunnelman ja juuri niiden elokuvien hehkutuksesta, jotka minäkin olisin halunnut nähdä. En vain saanut aikaiseksi.
Vaan ei tänä vuonna! Olin superreipas ja luin yhtenä sunnuntaina Rakkautta ja anarkiaa -festarin lehden, ruksin kiinnostavimmat esitykset ja synkronoin kalenterit seuralaisten kanssa. Tulos: lippu neljään leffaan – vähän ranskalaista arkirealismia, irlantilaisia lyhytelokuvia, norjalaista kasvutarinaa ja New York Timesin toimituksen arkea.
Myös teatteriahdistukseen on löytynyt toimiva lääke. Sen nimi on Katso klassikko kaudessa -projekti. Helsingissä on kiitettävän tai ahdistavan runsas teatteritarjonta – riippuu näkökulmasta – mutta minä en enää aio ottaa stressiä niistä miljoonasta esityksestä, jotka ehdottomasti kannattaa nähdä.
Seulon ystäväni kanssa kauden esityksistä yhden klassikon, jonka haluamme molemmat nähdä. Ostamme siihen liput hyvissä ajoin. Aika usein seulonnoissa jää käteen muutakin kiinnostavaa, mutta kaikki kauden klassikon lisänä tuleva on vain plussaa.
T’ämän syksyn klassikko on Kansallisteatterin Godota odottaessa, seulontaekstra musiikkinäytelmä Homo!
Eikä ahista yhtään.
