Rakkautta, anarkiaa ja kalenterien synkronointia

r_a.jpg

 In your face, festariahistus!

Olen avautunut aiemmin siitä huonon omantunnon, ulkopuolisuuden ja vässykkyyden tunnecocktailista, jonka elokuvafestivaalit minussa aiheuttavat. Sama pätee teatterien ensi-iltoihin.

Kyse on tästä: En juuri koskaan jaksa/muista/hoksaa tutustua docpointtien teatterikesien r&a-festereiden ohjelmaan etukäteen. Yhtenä aamuna liput tulevat myyntiin, minä herään horroksestani ja alan miettiä, pitäisiköhän mennä katsomaan jotain. Mutta ups, liput menivät jo. Ninpä en näe mitään ja välttelen Facebookia festareiden ajan, koska feedi täytyy mahtavan festaritunnelman ja juuri niiden elokuvien hehkutuksesta, jotka minäkin olisin halunnut nähdä. En vain saanut aikaiseksi.

Vaan ei tänä vuonna! Olin superreipas ja luin yhtenä sunnuntaina Rakkautta ja anarkiaa -festarin lehden, ruksin kiinnostavimmat esitykset ja synkronoin kalenterit seuralaisten kanssa. Tulos: lippu neljään leffaan – vähän ranskalaista arkirealismia, irlantilaisia lyhytelokuvia, norjalaista kasvutarinaa ja New York Timesin toimituksen arkea.

Myös teatteriahdistukseen on löytynyt toimiva lääke. Sen nimi on Katso klassikko kaudessa -projekti. Helsingissä on kiitettävän tai ahdistavan runsas teatteritarjonta – riippuu näkökulmasta – mutta minä en enää aio ottaa stressiä niistä miljoonasta esityksestä, jotka ehdottomasti kannattaa nähdä.

Seulon ystäväni kanssa kauden esityksistä yhden klassikon, jonka haluamme molemmat nähdä. Ostamme siihen liput hyvissä ajoin. Aika usein seulonnoissa jää käteen muutakin kiinnostavaa, mutta kaikki kauden klassikon lisänä tuleva on vain plussaa.

T’ämän syksyn klassikko on Kansallisteatterin Godota odottaessa, seulontaekstra musiikkinäytelmä Homo!

Eikä ahista yhtään.

Kulttuuri Suosittelen

Piipahdin taas Nigeriassa

adichie.jpg

Olen lukenut vuoden sisällä kolme Chimamanda Ngozi Adichien kirjaa. Puolikas keltaista aurinkoa oli loistava, Purppuranpunainen hibiskus hyvä, ja tämä kesällä suomeksi ilmestynyt novellikokoelma Huominen on liian kaukana jotain kahden edellisen välistä.

En lue usein novelleja. Koska työni on monen asian hoitamista yhtä aikaa, tykkään vapaalla keskittyä mieluummin yhteen tarinaan kuin kiitää ihmiskohtalosta toiseen. Siksi pidän romaaneista.

Nämä 12 novellia kuitenkin maistuivat. Ehkä en olisi jaksanut näin pian edellisten Adichien kirjojen lukemisen jälkeen syventyä kokonaisen romaanin verran Nsukkan yliopistokaupungin akateemisen keskiluokan elämään (Adichien romaanien perusmeininkiä).

Ja ehkä kokoelman monet novellit Yhdysvalloissa asuvista nigerialaisnaisista toivat kirjaan juuri sen terän ja monipuolisuuden, joka sai minut ahmaisemaan kirjan kahdella istumalla.

Adichie on taitava kuvaamaan pieniä arkisia tilanteita ja ihmisiä ja kaivamaan esiin niiden inhimillisen, kiinnostavan ytimen. Hyvä esimerkki on Nigeriasta Yhdysvaltoihin  muuttanut Kamara, joka on vieraantunut poikaystävästään ja jonka tyhjää elämää elähdyttää pika-ihastuminen hoitolapsen boheemiin taiteilijaäitiin – mutta vain hetken.

Tai Ofodile, joka muuttaa New Yorkissa nimensä Daveksi ja kieltää vaimoa käyttämään ruoanlaitossa tuttuja mausteita, koska muutkaan amerikkalaiset eivät käytä niitä. Parempi opetella syömään Mäkkärissä.

Sympaattinen on myös Nsukkan yliopiston eläkkeelle jäänyt professori, joka kestää vaimonsa kuoleman yllättävän hyvin, koska tämä vierailee säännöllisesti hänen luonaan  henkenä.

Hienointa Adichien kirjoissa – tässäkin – on nautinnollisesti rullaava tarinankerronta. Ei kummempaa kikkailua, vaan kiinnostavia ihmisiä ja heidän elämänsä käännekohtia, pieniä tai jättimäisiä.

Varmaankin siksi annan Adichielle aika kevyesti anteeksi sen pienen saarnaavuuden, joka hiipii tekstiin novellissa, jossa joukko afrikkalaisia kirjailijoita kokoontuu yhteen käsittelemään tekstejään. Puhe on naisen asemasta, kohtelusta ja mahdollisuuksista yhteiskunnassa.

Toiseksi parasta on oppi. Tietoni ja mielikuvani Nigeriasta ovat olleet viime aikoihin asti olemattomat. Lähtötilanteeseen nähden tiedän nyt maasta ja sen kulttuurista aika älyttömän paljon – kiitos kiinnostavan kirjailijan.

Kulttuuri Kirjat