Extremely Loud & Incredibly Close

eric_roth_17879.jpg

Mikäpä olisikaan sopivampi aika lukea WTC-iskuista ammentavaa kirjallisuutta kuin nyt, kun terroriteosta on melkein päivälleen kymmenen vuotta.

Tartuin siis Hertan NY-vinkkiin ja ostin lomareissulta Johathan Safran Foerin romaanin Extremely Loud And Incredibly Close. Jos kirjailijan nimi kuulostaa tutulta, syy on todennäköisesti Foerin tuorein teos Eläinten syömisestä. Opus on vienyt sekä lihansyötnihalut että yöunet monelta. Minulla se on vielä lukematta.

Kirjassa 9-vuotias newyorkilainen Oskar suree isänsä kuolemaa. Isä on ollut WTC:ssä palaverissa iskujen aikaan, ja nyt hänestä on jäljellä vain kuusi palavasta tornista puhelinvastaajaan soitettua viestiä – ja makuuhuoneen komeron päältä löytyvä salaperäinen avain. Oskar alkaa lääkitä pohjatonta ikäväänsä suurella tehtävällä: hän alkaa selvittää, mihin lukkoon avain sopii ja kuinka tämä kaikki liittyy isään.

Limittäin Oskarin tarinan kanssa kulkee isovanhempien, Dresdenin pommitusten arpia kantavan isoäidin ja puhumattoman, aikoja sitten häipyneen isoisän tarina.

Oskar ei ole mikään keskivertoyhdeksänvuotias vaan tieteestä kiinnostunut ateistiälykkö, ja lukonhakumatkallaan hän kohtaa kaikenlaista hiihtäjää – jos sallitte kuluneen sanonnan. Kirjan kantava ajatus on, että ihmiset ovat outoja JA hyviä ja että elämä kantaa.

EL&IC:sta tuli Yhdysvalloissa bestseller, mutta kriitikot moittivat Foeria sentimentaalisesta heruttelusta ja tyhjästä typografisesta haihattelusta. No, minusta mustavalkoisilla valokuvilla ja punakynämerkinnöillä kikkailu oli virkistävää. Mukavaa oli myös se, että vaikka kirja hönkii ystävyyttä, yhteistyötä ja avunantoa, se ei ainkaan minun mielestäni tyrkytä halpaa lohtua.

Yhtä tosin pelkään: Englanniksi kirja tuntui painavasta aiheestaan huolimatta viihdyttävältä ja hauskalta – välillä ehkä turhankin viihteelliseltä. Jos se suomennettaisiin, kirjaan todennäköisesti tulisi äidinkielen kylkiäisinä vielä lisäripaus sitä mukanokkelaa, alleviivattua kepeyttä, joka vaivaa minua suunnattomasti esimerkiksi monissa Erlend Loen suomennetuissa kirjoissa. Siis en suotta kiirehtisi suomentamisen kanssa.

Extremely Loud And Incredibly Closesta on, totta kai, tekeillä elokuva, jossa ovat pääosissa Sandra Bullock ja Tom Hanks – molemmat inhokkinäyttelijöitäni, muuten. En uskalla odottaa mitään, kuten en yleensäkään kirjojen filmatisoinneilta.

Tämän sortin jännää on muuten tarjolla elokuvateattereissa jo tänä syksynä: ensi-iltaan tulevat ihan pian sekä Sinä päivänä– että Poikani Kevin -elokuvat. A-pu-a.

Kulttuuri Kirjat

Kirjaperjantai videoina ja kuvina

En malta olla palaamatta vielä viime perjantaihin ja Akateemisen kirjakaupan näyteikkunaan. Koska kaikki teistä eivät voineet olla paikalla, tässä parhaat palat Lilyn kirjailijahaastatteluista, olkaapa hyvät! Saanko esitellä: Tuomas Kyrö ja Essi Tammimaa.

 

Lily Taiteiden yössä / Essi Tammimaa from Dialogi on Vimeo.

Mitä kirjailija tekee seuraaaksi, kun on ensin kirjoittanut romaanin kolmesta sisaresta, heikoista vahvoista naisista ja äitiydestä? Essi Tammimaa paljastaa myös, mitä ainakin aikoo lukea tänä syksynä.

 

Lily Taiteiden yössä / Tuomas Kyrö from Dialogi on Vimeo.

Miten Tuomas Kyrön kirjat syntyvät? Mitä Mielensäpahoittaja sanoisi näyteikkunassa istumisesta?

 

img_1842.jpg

Ilta päättyi kirjapaneeliin, jossa ruodittiin verkossa käytävää kirjallisuuskeskustelua.

Kirjainten virrassa -blogia pitävä Hanna Pudas (vas.) luonnehti itseään vertaislukijaksi enemmin kuin kritiikkien kirjoittajaksi. Hän teki kaksi juonipaljastusta blogistaan:

-Minulla on blogissani Miten luet -niminen juttusarja, koska ihmisten lukutavat ja -mieltymykset kiinnostavat minua paljon. Sarjassa on puhuttu esimerkiksi takakansiteksteistä. Lisäksi luen syksyllä kaikki Eeva Kilven kirjat.

Kirjailija-toimittaja Miina Supinen toivoo tänä syksynä näkyvyyttä erityisesti kahdelle esikoiskirjalle, Anna Tommolan novellikokoelmalle Seitsemäs käsiala ja muita kertomuksia sekä paneeliin juontaneen Pekka Hiltusen esikoiskirjalle Vilpittömästi sinun.

img_1823.jpg

Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi kertoi kärsineensä kesän ajan pienestä bloggausväsymyksestä. Hän esitti illan synkimmän näkymyksen: Pahimmillaan kirjallisuuskeskustelu verkossa on sitä, että kaikki on vain kivaa.

-Huonoimmassa tapauksessa kirjallisuuskeskustelu typistyy tulevaisuudesa Twitterin 120 merkkiin: ”Tykkäsin.” ”Ei ollut hyvä”, Papinniemi heittäytyi synkistelemään.

img_1734.jpg

Muuta synkkää Lilyn järjestämässä kirjallisuusillassa ei sitten ollutkaan. Itse asiassa meillä kaikilla oli niin mukavaa, kuten kuvasta näkyy. Ensi kertaan!

 

Videot ja kuvat: Joel Laine

Kulttuuri Kirjat Ajattelin tänään