Da da dam!

 

 

Minulla oli tällä viikolla synttärit, ja veikkaan, että parhaan lahjan antaja olen minä itse. Kaksi viikkoa sitten sain loistavan idean, avasin tietokoneen ja tein pari klikkausta. Ja ihan kohta lähden liitelemään kohti Amsterdamia ja siellä odottavia ystäviä. Onnea minulle!

Enimmäkseen aion pötköttää ja istua kivoissa paikoissa, mutta on minulla tehtävälistakin. Se on tällainen:

– Käy huokailemassa ihanimmassa levykaupassa Concertossa (jonka naapurissa ystäväni sopivasti sattuu asumaan).

– Hypistele kolttuja paikallisessa Sissy Boy -kaupassa. (Viime käynnillä löysin puodista lempimekon, josta minun oli hiljattain pakko päästää irti – siitä tosiaan näki, että se on ollut lempimekkoni.)

– Syö jäätelö Vondelparkissa.

– Käy katsomassa Wild Beastsia ja muutamaa muuta täällä.

Aika paha lista, pystynköhän vastaamaan kaikkiin näihin vaatimuksiin?

Eläköön nopeat päätökset, hyvää viikonloppua minulle ja pahoittelut Maapallolle – klikkaan tästäkin hyvästä lentomaksun Maan ystäville.

Ps. Jutun video todellakin liittyy tapahtumiin. Kuuntelin Katri Helenan Amsterdam-biisiä lapsena jatkuvasti.

Suhteet Oma elämä Matkat Suosittelen

Paska matka, mutta tulipahan tehtyä

Tykkään sanoista. Toimittaja minusta tuli varmaankin eniten sen vuoksi, että minusta on iloista, lohdullista ja hienoa jäsentää maailmaa sanojen avulla. Nautiskelen taitavan kirjailijan lauseista kuin hyvästä viinistä (sanotaanko vaikka saksalaisesta rieslingistä), hyrisen tyytyväisenä naseville saneleikeille Facebookin kommenttibokseissa ja yleensä pidän automaattisesti ihmisestä, joka puhuu kauniisti.

Minun ja sanojen välistä rakkaussuhdetta rikkoo vain pari sanahirviötä. Saanko esitellä ne kaksi sanaa, jotka kuullessani silkka raivo sumentaa silmäni:

Jei. Aluksi se kuulosti hauskalta versiolta jeestä. Kivasti erilaiselta. Viime talven aikana se levisi kaikkialle. Jeitä hokevat myös ne ihmiset, jotka eivät ikinä aiemmin ole hyväksyneet sanavarastoonsa ilmauksia, jotka kuvaavat innostusta. Jei kuulostaa yhtä pahalta sekä aidon iloisesti että lakonisesti lausuttuna.

Matka. Substantiivissa yksinään ei ole mitään vikaa, tykkään kovasti kaikenlaisesta matkailusta. Mutta kun mistä tahansa koetusta asiasta aletaan puhua matkana, yökkäysrefleksini aktivoituu. ”Tää on ollu huikee matka”, hokee joka toinen tosi-tv-voittaja, -häviäjä, missi ja tangolaulaja tv-kameroille, kun lopputekstit rullaavat päälle. Tästä syytän Amerikkaa (This has been an amazing journey!). Naistenlehtien henkilöhaastatteluissa kivisestä matkasta ja opettavaisesta matkasta on tilitetty jo vuosia. En tiedä, ketä syyttäisin siitä. Ehkä Amerikkaa.

En osaa sanoa, mistä raivoni juuri näitä sanoja kohtaan kumpuaa. Olen muutenkin puhdasoppinen kielikyylä ja paheksun esimerkiksi ihmisiä, jotka kirjoittavat vapun kaksoisveellä ja käyttävät sanontoja kuten ”ei hätiä mitiä”. Mutta tämä on pientä jei-kuvotukseni rinnalla. Harkitsen vihanhallintakurssia, tv:stä luopumista ja metsään muuttamista. Tai sitten vain jatkan inhossa kieriskelyä ja odotan, että jei vajoaa sinne mistä tulikin ja matkalle mennään vain lentokoneella, junalla tai polkupyörällä.

Onko minulla kohtalotovereita? Vihaatko jotain sanaa niin, että melkein sattuu?

Puheenaiheet Ajattelin tänään