Ekologinen design, luomupuuvilla, eco resort… ai että on kivaa, kun ekologinen elämä on nykyään tehty niin helpoksi. Suurilla vaateketjuilla H&M:stä lähtien on omat, suorastaan pakolliset ekomallistonsa, kaupunkiin tupsahtelee joka viikko uusia puoteja, jotka kertovat olevansa kestävän kehityksen asialla, ja luomuhunaja kuuluu pienimmänkin lähikaupan vakiovalikoimiin.

Herkästi huonoa omaatuntoa potevalle ihmiselle kehitys on onnenpotku. Koskaan aiemmin ei ole ekologisesti kestävä kuluttaminen ollut näin vaivatonta.

Ongelma on tietysti se, että kun kaikki eko-alkuinen on muotia, termiä käytetään kepein perustein. Yleisimmät ekosertifikaatit ja -merkit ovat varmasti luotettava signaali siitä, että tuotteen matka ideasta kaupan hyllylle ei ole  katastrofaalisimmasta päästä. Mutta jos joka toinen vaatekauppa tai kahvila mainostaa trendikkäästi mutta ylimalkaisesti ekomallistoaan ja ekolistaansa, kuinka moni asiakas on niin viitseliäs, että alkaa selvittää myyjältä, millainen juuri näiden mekkojen ja teelaatujen tuotantoprosessi oikeastaan olikaan?

En minä ainakaan. Olen kuluttaja, jolla on pyrkimys hyvään mutta joka on samalla patalaiska.

Poikkesin helsinkiläisessä vaate- ja sisustusliikkeessä, joka määrittelee itsensä ekologiseksi ja eettiseksi. Astuin tyylikkääseen tilaan, jossa hyllyt olivat täynnä kaikkea kaunista käsilaukuista tyynynpäällisiin, ja tajusin, että juuri tällaisessa paikassa homma lähtee pahiten lapasesta.

Minä ja kaltaiseni omantunnon rauhoittamista kaipaavat ihmiset huokaisemme helpotuksesta, kun saamme hyvillä mielin ostaa ekopaikoistamme vähintään yhtä paljon vaatteita, kenkiä, huonekaluja ja ulkomaanmatkoja kuin aina ennenkin – onhan meillä ostamiselle ekomerkin tuoma siunaus. Mutta kuluttamista se sekin on.

Kuva: A-lehtien kuvatoimitus