Kuka on tuo mies?
En varmaan koskaan unohda utuista tunnelmaa, jossa velloin viikkoja sen jälkeen, kun olin lukenut Joel Haahtelan Elenan (2004). (No hyvä on, muistan tuon ajan kivuliaan selvästi myös siksi, että minulta oli juuri leikattu nielurisat.)
Kirjan juonesta ja tapahtumista ei ole jäänyt mieleen paljoakaan: yksi yllätys, hotellin käytävillä kuljeskelu ja puiston penkillä istuminen, oma pohditani siitä, missä maassa kirjassa ollaan.
Mutta se tunnelma: haikea, pysähtynyt, ajaton ja kaunis. Tunnelman rakentaminen on aina ollut Haahtelan vahva puoli. Niin myös uusimmassa pienoisromaanissa Traumbachissa.
Satasivuinen kirjanen on kertovinaan nuoren journalistin Jochenin haastattelumatkasta nimettömään entisen DDR:n kaupunkiin. Sielläkin aika on pysähtynyt, vai onko se sittenkin kiihdyttänyt kulkuaan – vaikea sanoa.
Kirjan kertoja on itse vähintään yhtä iloinen vesseli kuin hän kuvailee päähenkilön olevan. Oikeastaan kertoja on Traumbachin pääosassa. Kirja on kepää sanailua, haahtelamaisen kauniita lauseita, yleistä tulevaisuususkoa. Ja lopulta koko asetelman kyseenalaistamista. Milläs reissulla tämä Jochen oikein olikaan?
Jos Katoamispiste (2010) oli vakavaa ja melankolista Haahtelaa, Traumbach on kirjailijan hyväntuulista ja optimistista laitaa. Siitä jää hyvä mieli, mutta ei erityisen paljon muuta.
Lue tämä jos… kaipaat nopealukuista kirjaa, joka tarjoaa hiukan pureskeltavaa mutta ei vaadi turhan suurta kelailua.
Jätä väliin jos… kertojan kikkailu ja lauseilla leikkiminen ärsyttävät.
