Patti Smith: Ihan kakaroita (eli kun menin sijoiltani onnesta)
Tämä kirja teki minut onnelliseksi. Tämä kirja sai minut tuntemaan, että ihan kaikki on mahdollista. Tämä kirja teki minusta paremman ihmisen, ainakin hetkeksi. Ei ole yhtään liioiteltua sanoa, että rakastan Patti Smithin omaelämäkertaa Ihan kakaroita. (Ja rakastuneen huruilulta nuo lauseet vähän kuulostavatkin.)
Smith lupasi ystävälleen, 1980-luvun lopussa kuolleelle Robert Mapplethorpelle, että kirjoittaisi jonain päivänä heidän tarinansa kirjaksi. Ystävä kyllä tuntuu tässä yhteydessä liian lievältä ilmaisulta. Smith ja Mapplethorpe kasvoivat yhdessä taiteilijoiksi, he olivat parikymppisinä rakastavaisia ja loppuelämänsä sielunkumppaneita.
Tarina rahapulan, nälän ja täiden piinaamista, omaa tietä ja ilmaisua kuumeisesti etsivästä parivaljakosta 1960-1970-luvun New Yorkissa on kaunis, koskettava, jännittävä, ihana ja ennen kaikkea inspiroiva.
En ehkä konkreettisesti ajatellut juuri tätä lukiessani, mutta näiltä ajatuksilta minusta tuntuu vielä viisi päivää kirjan lopettamisen jälkeenkin: Miksi muka en voisi tehdä elämässä ihan mitä tahansa? Muuttaa surffipummiksi Pohjois-Kaliforniaan tai alkaa vaikka kansanparantajaksi, joka kasvattaa viisi lasta. Miksi muka en saisi elämältä ihan kaikkea, mitä olen aina toivonut, vaikka en edes tiedä, mitä kaikkea haluan?
Lukiessa tuntuu paitsi inspiraatiohuuruiselta myös siltä kuin istuisi hotelli Chelsean aulassa, josta kipusivat omiin huoneisiinsa 1970-luvulla ihan kaikki, jotka olivat New Yorkissa jotakin. Janis Joplin, Jimi Hendrix, Allen Ginsberg, Edie Sedgwick, Andy Warhol; kaikki mainittu ja tavattu.
Jos haluaa jostain nillittää, niin Smith on kirjoittajana paikoin turhan toteava eli töksähtelevä, ja ihmisten tulevaisuuden - suuren maineen tai traagisen tuhon - ennakoiminen on inasen maneerista ja alleviivaavaa.
Antti Nylénin suomennos on oikein laadukas, mutta kun kirjan nimi (Just Kids) kerran on napattu eäästä kirjassa esiintyvästä lausahduksesta, suomennoksen pitäisi olla minusta olla merkitykseltään tarkka.
Mutta tämä nyt on tämmöistä nipotusta, kun muka pitää jotain kriittistäkin sanottavaa keksiä. Tärkeää on vain se, että mikään kirja ei ole vaikuttanut minuun pitkään aikaan näin. Tuntuu kuin olisin saanut järjettömän hienon lahjan, vaikka ei ole joulu tai syntymäpäivä. Olen rakastunut.
Kommentit
Oi ihanaa että luit tämän, kun oli Arto Mellerin yhteydessä jo puhetta. Tää oli mulle toissakesänä yhtä järisyttävä elämys, sai uskomaan rakkauteen, taiteeseen ja kirjoittamiseen ihan uudella tavalla ( ja sanomaan ääneen tällaisia lauseita).
Nyt Patti Smithin iso valokuva majailee makuuhuoneen seinällä muistuttamassa siitä joka päivä :)
luin englanniksi just kids parissa päivässä. Mikä luottamus omaan taiteeseen ihmisillä voi olla!
Tämä on jäänyt mieleen Helmin vahvana suosituksena ja nyt on viimeistään sellainen olo, että kirja täytyy lukea. Pitäisiköhän varata kirjastosta heti, vaikka pikaista lukemista odottavien kirjojen lista tuntuu muutenkin kasvavan päivä päivältä (on siis selvästi syksy).
Jep, ihana kirja :)
Palstallani on sinulle Post it -tunnustus!:)
Kyllä, kyllä, me kaikki tähän kirjaan hurahtaneet olemme oikeassa!
Helmi, itsekin mietin, miten friikkiä on kirjoittaa siirappisia ylistyslauseita, mutta niin se vaan nyt on. Muistin, että sinä suosittelit tätä, ja nappiin meni taas kerran. Olen muuten itsekin harkinnut viime päivinä Horses-levyn kantta seinälleni - hieno kuva, ja jos se vielä auttaisi muistamaan tämän tunteen, se olisi täydellinen.
Ja Vierailija, juuri tuo tyyppien luottamus siihen, että he ovat oikealla tiellä, oli ehkä se kaikkein inspiroivin juttu kirjassa.
Karoliinalle voin vain antaa vahvan suosituksen ja kompata toista vierailijaa. Jennille kiitos tunnustuksesta!
Kommentoi