Pekka Hiltunen: Sysipimeä

Lähes tasan vuosi sitten hehkuttelin, että olin tehnyt jotain epätavallista: lukenut psykologisen trillerin.

Arvatkaa mitä? Taas on leuhottamisen aika: luin toisenkin.

Syy on saman miehen kuin viimeksi. Pekka Hiltusen Studio-sarjan avaus Vilpittömästi sinun oli sen verran koukuttava, että halusin lukea Lian ja Marin uudetkin kuviot.

Sysipimeä jatkuu siitä, mihin Vilpittömästi sinun jäi. Oikeuden, kohtuuden ja paremman maailman puolesta taisteleva Studio ottaa selvitettäväkseen rikossarjan, joka alkaa sillä, että joku murtautuu ihmisten YouTube-tileille ja lataa niille mustaa ruutua.

Sitten alkaa tapahtua murhia, jotka on videoitu ja levitetty YouTubeen. Lontoon poliisi on voimaton, tietysti, ja siksi Studio käärii hihansa ja virtää huipputietokoneensa homoja vihaavan murhaajan jahtiin.

Hiltunen rakentaa trilleriä tyylipuhtaasti. Cliffhangereita tipautellaan kappaleiden lopussa sen verran tehokkaasti, että yksi luku illalla ennen nukkumaan menoa kääntyi aika usein kolmeksi.

Suomalaisen Marin Lontooseen luomassa Studiossa on jotain todella koukuttavaa ja lohdullista. Studio on vähän niin kuin Batman (tai mitä muita niitä supersankareita nyt on), jonka tietää aina selviävän – vaikka kuinka saarrettuna ja kuolettavasti haavoitettuna. Marilla on loputtomasti rahaa, ja kirjailija on antanut lukijalle luvan odottaa, että studion henkilökunta pystyy ihmeisiin.

Se mistä en tässä sarjan toisessakaan osassa pidä, on toisteisuus ja jonkinlainen tunteiden haaleus. Vältän spoilausta, mutta vaikkapa kun tapahtuu eräs suuri tragedia, sen päähenkilöissä aiheuttamaa sokkia toistetaan niin monta kertaa ja samanlaisin fraasein, että lauseet käyvät tyhjiksi ja mekaanisiksi. Ne eivät auta tavoittamaan tunteita,  ihmisten suurta surua ja hätää.

On varmaan tarkoituskin, että sarjan henkilöt jäävät edelleen etäisiksi. Marin isoäidin Mamian ilmaantuminen skype-ruudulle avaamaan Studion mystisen johtonaisen lapsuutta ei paljon lähennä lukijaa ja päähenkilöitä. Ehkä se on lajityypin sanelema valinta, en tiedä.

Joka tapauksessa taitavasti rakennettu, viiltävän viihdyttävä ja uskottava jännäri tämäkin on.

Ja menee muuten tovi, ennen kuin tekee mieli kuunnella Queeniä.