Tervetuloa takapihalleni

Eihän se täytenä yllätyksenä tullut, mutta pisti ilkeästi kuitenkin. Viime viikolla Hesarista lukemani uutinen, jossa muutama lähikorttelin asukas vaati leipäjonoa pois Hesarin ja Flemarin kulmasta sen vuoksi, että jono laskee heidän asuntojensa arvoa. Eilen Heikki Hursti ilmoitti, että lähtö tulee, sillä on vaikea tehdä töitä paikassa, jossa on jatkuvasti häätöuhka päällä.

Herra varjele. Melkein missä tahansa muussa Helsingin kaupunginosassa tämä puhe on tutta juttua. Mutta siinä vaiheessa, kun kaikenlaista kotikaduillaan katselemaan tottuneet kalliolaiset alkavat määkiä, että ruokaa jonottavat ihmiset, alkoholistien asuntolat (eli niiden asukkaat) tai vastaanottokeskukset (siis niiden asukkaat) laskevat heidän asuntojensa arvoa, ollaan jo niin pimeässä nimbyyden ytimessä, että valoa ei pilkota edes tuuletusluukuista.

Kallio on kovaa vauhtia keskiluokkaistumassa ja siistiytymässä, ja jonovastarinta on yksi merkki siitä. Mutta hei sinä, joka juuri sait päähäsi, että se, mikä on ollut Flemarin-asuntosi kulmilla arkea vuosikymmeniä, laskee arvoasuntosi hintaa, teepä pieni realitytsekkaus. Mitäs ostit.

Asun Kalliossa, ja juu, minuakin usein ahdistaa katsoa ihmisiä, joilla on hätä ja puutetta, jotka voivat huonosti tai jotka ovat sekaisin. Mutta ei ole tullut mieleen, että kaupunginosan pitäisi minun epämukavuuteni vuoksi muuttua. Kyllä se olen minä joka lähtee Kalliosta, jos tuntuu hankalalta, eikä niin, että kaupunginosa siivotaan muista ihmisistä minun vuokseni.

Onneksi jotkut tekevät muutakin kuin mussuttavat asioista tuohtuneena työkavereilleen. Eilen perustettu Kallio-liike on vastaisku Kallion nimbypuheelle. Ryhmä on kerännyt Facebookissa nopeasti yli 2600 jäsentä. Kiinnostavaa nähdä, millaisiin toimiin ryhmä ryhtyy – siis me ryhdymme.  Kaupungin päätöksentekoon vaikuttaminen ja korttelibileet kuulostavat Kalliolle sopivalta tavalta huudella sen puolesta, että on olemassa kaupunginosa, jossa ihmisten takapihoja ei aidata.