Vierailu sosialistisessa kerhossa

Nyt on sitten otettu myös ensituntumaa yliopistoelämään ihan kunnolla, kun luennot alkoivat virallisesti maanantaina. Tähän mennessä on tullut aika selväksi, että opetus on paljon inspiroivampaa kuin Suomessa yleisesti ottaen ja että töitä joutuu niin ikään tekemään enemmän kuin Suomessa. Tää on toki hyvin alasidonnainen juttu, mutta tällainen yleisfiilis mulla on ensimmäisen kolmen luentopäivän jälkeen.

Oon siis sijoittanut itseni asuntolan ja kirjaston väliseen pyhään liitoskohtaan ja joutunut toteamaan, ettei lukeminen lopu lukemalla. Toisaalta tän vuoden aikana taitaa sitten myös oppia jotakin.

Oltiin eilen muutaman opiskelukaverin kanssa kuuntelemassa yhden yliopiston sosialistikerhon alustusta brittien ISIS-politiikasta. Tän jälkeen luonnollisesti muutamalle bisselle pureskelemaan asiaa. Oon kyllä tosi kiitollinen, että mulla on näin fiksuja ja itsenäisesti ajattelevia opiskelukavereita koko kurssi täynnä.

Viikonloppuna näin myös mun suomalaisia kavereita, vanhoja ja vähän uudempiakin. Totuus on kuitenkin se, että jos haluan oppia paremmaksi puhujaksi ja kirjoittajaksi, en voi koko ajan nyhvätä suomalaisten kanssa. Fiilis onkin vähän semmoinen, että valitettavasti englanti puuroutuu heti, kun alkaa puhumaan suomea. Toki kavereiden kanssa on aina mukava nähdä ja välillä on ihanaa päästä purkamaan kaikkea pään sisällä omalla äidinkielellä, mutta toi tilanne on kieltämättä hankala.

Eipä tältä erää muuta. Edelleen hengissä ja fiilis on yhtä hyvä kuin aikaisemminkin. Vaikkei tää vuoden mittainen opiskeluhaaste ole rehellisesti sanottuna ihan helpoimmasta päästä ja välillä tekee todella tiukkaa itsensä kanssa, oon todella iloinen, että päätin lähteä. Nyt takaisin uuden lempikaimani Anna McKanen seuraan ja sen jälkeen unta palloon ja kohti uusia bisardeja uniseikkailuja!

JK. Kuvassa on muuten kaunis kaupunkimaisemani suoraan asuntolan ikkunasta. Tää olisi ollut ihan helmi vuosi sitten, nyt joudutaan tyytymään rakennusmiehiin.