Niemi naurattaa ja on niin nätti

 

Lapsena käytin kaikki rahat kirjoihin. Se tarkoitti ankaraa säästämistä, koska viikkoraha oli 10 markkaa. Halvan kirjan sai kerran kuussa ja kalliita varten piti säästää joskus puolikin vuotta ja kärvistellä viikonloppuisin ilman karkkia ja Tiimarin tavaroita. Nykyisin onkin mahtavaa olla työssäkäyvä aikuinen, joka voi syödä karkkia joka päivä ja ostaa kirjoja hetken mielijohteesta. 

Menin ostamaan joulun alla ihan toista kirjaa, mutta ostin myös Finlandia-voittajan, Juha Hurmeen Niemen. Ostopäätöstä vauhditti se, että kirja on niin kauniin ja kiinnostavan näköinen.

Luettuani Niemen voin sanoa, että se näyttää siltä miltä sisältökin. Arvokkaalta muttei vakavalta, vanhoilta asioilta uudenlaisella tavalla käsiteltyinä. Kirjassa on mukava kangasmainen pinta, joka hohtaa, kun valo osuu siihen. Silittelin sitä aika paljon lukiessa.

Niemessä mennään vauhdilla läpi sen alueen kulttuurihistoria, jota nyt kutsutaan Suomeksi. Hurme esittää sen omalla tavallaan ja omilla painotuksillaan kertoen jokaisen henkilön kohdalla tasan tarkkaan, mikä on hänen mielipiteensä kyseisestä hahmosta. Hurmeen lyheytkin luonnehdinnat merkkihenkilöistä naurattivat monta kertaa ääneen. Esimerkiksi nelikymppinen kaupparatsu Muhammad.

Olen siinä mielessä Niemen kohderyhmää, että opiskelin historiaa ja luen edelleen huvikseni tieteellisiäkin historiajulkaisuja ja populaarimpaa kamaa. Niemen vahva henkilökohtaisuus on kirjassa parasta ja hauskinta. On aina hienoa, kun joku pystyy asettamaan asioita erilaisiin kokonaisuuksiin ja hallitsee niin pitkiä ajallisia kaaria, että niistä tulee uudenlaisia yhdistelmiä. Kirjassa on mukava myös vauhti ja meininki. Se vilisee henkilöitä ja yksityiskohtia ja rönsyilee moneen suuntaan. Hurme viljelee runsaasti huutomerkkejä. (Kerran jopa ytimekkäästi: ”Vitut!”.) Onneksi tällainen teos tuli vielä puisevalle Suomen juhlavuodelle, josta puuttui kaikki itsenäisyyttä edeltävä aika oikeastaan kokonaan.

 

 

Kaikkea ei kirjasta tarvitse muistaa tai ymmärtääkään, mutta jotain siitä jää myös mieleen. Päällimmäisenä kaikki hukattu kulttuuriperintö, jonka Hurme saa kuulostamaan todella taianomaiselta. Ja miksi Pälkäneen Aapiskukko on Aapiskukko. 

Suhtaudun Juha Hurmeen tekemisiin jo lähtökohtaisesti suopeasti, koska monta vuotta miesihanteeseeni kuului akateeminen tyyppi, jonka hoikat kädet roikkuvat toimettomina t-paidan hihoista. Juha Hurme on juuri sellainen mies.